1. maaliskuuta 2009

Tomaattinen linssi-kookoskeitto

Vaikka olen elämäni aikana ehtinyt vääntää vaikka kuinka monet linssikeitot, en ole koskaan tainnut tehdä linssisoppaa samalla reseptillä kahta kertaa. Linssikeiton koostumus nimittäin vaihtelee aina tilanteen, mielihalujen ja kaappien sisällön mukaan. Tomaattipohjaiset versiot ovat kuitenkin lemppareitani, ja niitä tulee tehtyä eniten. Linsseistä on pakko sanoa sen verran, että siinä missä jotkut turvautuvat tonnikalaan silloin kun haluavat ruokailla edullisesti, minä puolestaan kokkailen jotain linsseistä tuollaisessa tilanteessa. Paketillinen punaisia linssejä on paitsi edullinen, myös erittäin riittoisa, sillä siitä kokkailee monet ruuat. Kerta toisensa jälkeen turvaudun linssikeittoon tai -pataan, kun haluan tehdä ruokaa mahdollisimman minimaalisella budjetilla. Ja muulloinkin kyllä, satun nimittäin pitämäänkin linsseistä :)

Seuraava linssisoppa ei ole kaikista pelkistetyin tai yksinkertaisin versio mitä olemassa on, mutta ei tämänkään ruuan annoshinnaksi paljoa tule. Tällä kertaa käytin reseptin pohjana Keittiössä vihertää -kirjasta löytynyttä tomaatti-kookoskeiton ohjetta, johon lisäsin linssit, chilin, kasvisliemen, basilikan sekä lisää kookosmaitoa. Maistuvaa!


(n. 4 annosta)

2 dl kookoshiutaleita
1,5 dl punaisia linssejä
1 pieni sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
pieni pätkä punaista chiliä
400 g chilitomaattimurskaa
3 dl kookosmaitoa
3 dl kasvislientä
tuoretta basilikaa, sokeria, pippuria, (suolaa)

Paahda kookoshiutaleet paistinpannulla keskilämmöllä kullanruskeiksi. Rasvaa ei tarvita, mutta muista heilutella pannua tasaisin väliajoin että hiutaleet eivät pala. Huuhtele linssit ja keitä ne pakkauksen ohjeen mukaan. Siirrä ne sivuun odottamaan.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Hienonna chili. Paista ne kevyesti kattilassa niin että ne eivät saa väriä. Kaada tomaattimurska, kasvisliemi ja kookosmaito kattilaan ja anna kiehua muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla, pippurilla, sokerilla ja basilikalla. Sekoita keitto sileäksi esim. sauvasekoittimella. Lisää lopuksi joukkoon keitetyt linssit  (voit toki myös soseuttaa keiton linsseineen päivineen). Kaada keitto kulhoihin ja ripottele päälle kookoshiutaleita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti