10. helmikuuta 2009

Tofupullat tomaattikastikkeessa

Nyt kun olen vihdoin ja viimein tajunnut ostaa tofuni etnisestä kaupasta - jossa siis tofu on huomattavasti edullisempaa kuin tavallisessa ruokakaupassa - mieleni ei muuta halajakaan tehdä kuin erilaisia tofuruokia. Valitettavasti taidan tosin pitää normikaupan Soya -merkkisestä tofusta hieman enemmän kuin etnokaupan pehmeämmästä versiosta, mutta tämä voi toki olla silkka tottumiskysymys. Seuraavanlainen resepti löytyi jokatapauksessa Aurinkokeittiöni -kirjasta. Ihan hyviä palleroisia tuli, joskin aavistuksen verran tylsänmakuisia - ensi kerralla täytyy lisätä taikinamassaan jotain pientä ekstrakivaa :) Minun tofukönttini oli pienempi kuin ohjeessa oleva 500g, joten kaikkien muidenkin ainesten määriä säädin sen myötä hieman pienemmiksi. Laitan reseptin tähän kuitenkin nyt alkuperäismuodossaan.




Tofupyörykät
(4 annosta)

1 sipuli hienonnettuna
oliiviöljyä
500 g tofua isohkoina nokareina
2 kuorittua valkosipulinkynttä silputtuna
3 tuoretta mintunoksaa karkeaksi silputtuna
10 persiljanoksan lehdet karkeaksi silputtuna
2 basilikanoksan lehdet karkeaksi silputtuna
30 g pinjansiemeniä
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
100 g korppujauhoja
40 g parmesaaniraastetta

Kuullota sipulia oliiviöljyssä. Lisää tofu ja valkosipuli ja hauduta, kunnes suurin osa irtoavasta nesteestä on haihtunut. Soseuta sen jälkeen seos yrttien ja pinjansiementen kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada massa pienireikäiseen siivilään, peitä foliolla ja pane painoksi esim. kaksi lautasta. Valuta 30 minuuttia ylimääräisen nesteen poistamiseksi. (Massaa voi painella myös käsin.)

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita 50 g korppujauhoja tofumassaan ja kaada loput korppujauhot lautaselle. Muotoile kostein käsin tofumassasta pallosia ja pyörittele ne korppujauhoissa. Ripottele parmesaaniraaste pinnalle (tai sekoita parmesaaniraaste korppujauhojen joukkoon ja pyörittele pallot siinä, kuten minä tein). Kypsennä pyöryköitä uunissa 25 minuuttia.

Tofupullat syötiin spagetin ja tomaattikastikkeen kera, jonka tein kuorituista tölkkitomaateista ja maustoin punaisella pestolla, valkosipulilla, tuoreella basilikalla, suolalla, pippurilla ja sokerilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti