12. helmikuuta 2009

Kaalikääryleet sieni-soijarouhetäytteellä

Eilen koettiin keittiössäni varsin historiallisia hetkiä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni uskaltauduin tekemään kaalikääryleitä! Näitähän on pitänyt tekemäni jo ties kuinka kauan, mutta jotenkin olen joka kerta jänistänyt ja päätynyt aina tekemään kaalilaatikkoa kääryleiden sijaan, koska olen jostain syystä kuvitellut, että kaalikääryleiden tekeminen on jotenkin hirveän vaikeaa ja hankalaa hommaa. No, ei se ole. Sanoisin jopa, että näiden tekeminen oli paitsi helppoa, myös aivan älyttömän kivaa. Kaalinlehdet irtosivat keitettäessä oikein nätisti ja siististi, kääryleiden rullaaminen kävi näppärästi ja kaiken lisäksi pysyivät mallikkaasti koossa. Aivan turhaan olen vältellyt näiden tekemistä, sillä olin oikein tyytyväinen niin tekoprosessin helppouteen kuin lopputulokseenkin. Tottuneet kaalikäärylekokkailijat suhtautunevat huvittuneesti intoiluuni, mutta olen vain niin kertakaikkisen positiivisesti yllättynyt tästä koko touhusta :D tämän kokeilun myötä rohkaistuneena aion pian kohdata toisen ruuanlaittopelkoni, eli tehdä kevätkääryleitä.
Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului tehdä erikseen sieni- ja soijarouhetäytteisiä kääryleitä, ja lisäksi kokeilla osaan täytteeksi ohraa riisin sijaan, mutta enpä sitten loppujen lopuksi jaksanut vaivautua. Mutta niin, hirmuisen hyviä tuli!


(n. 12 käärylettä)
n. 600 g kaalia
vettä
suolaa

Täyte:
1 dl puuroriisiä
1 sipuli
suolaa, valkopippuria, meiramia, paprikajauhetta
1 dl tummaa soijarouhetta
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
1 porkkana
hienonnettua kaalia
1 kananmuna
kaalin keitinlientä

Päälle:
siirappia
voinokareita
kaalin keitinlientä

Koverra kaalin kova kantaosa pois ja keitä kaalia suolalla maustetussa vedessä. Irrota kaalinlehtiä sitä mukaa kun ne pehmenevät. Valuta lehdet hyvin. Silppua pienimmät lehdet sekä kaalin sisäosa täytettä varten.

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Silppua sipuli ja raasta porkkana. Turvota kuivatut suppilovahverot ja hienonna ne. Kuumenna öljyä pannulla ja lisää sekaan mausteita. Kuullota sipulia mausteöljyseoksessa ja lisää sitten joukkoon kuiva soijarouhe. Lisää vettä sen verran, että soijarouhe kostuu. Lisää vettä ja mausteita pikkuhiljaa, kunnes soijarouhe on turvonnut eikä ime enää nestettä itseensä. Ota pannu pois liedeltä ja lisää joukkoon sienisilppu, porkkanaraaste, keitetty riisi sekä hienonnettu kaali. Sekoita joukkoon kananmuna sekä tarpeen mukaan kaalin keitinlientä notkistamaan seosta. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää.

Ohenna kaalinlehtien paksua lehtiruotia ja aseta lehdet työalustalle. Lusikoi jokaiselle lehdelle pari-kolme ruokalusikallista täytettä ja rullaa tiukoiksi kääryleiksi. Laita valmiit kääryleet öljyttyyn uunivuokaan vieriviereen. Valele kääryleiden päälle siirappia sekä muutama voinokare. Kypsennä 200-asteisessa uunissa kunnes kääryleet ovat ruskistuneet. Jos kääryleet näyttävät kuivilta, voit lisätä niiden päälle paiston aikoina kaalin keitinlientä.

Minä sain vatsani täyteen syömällä kääryleitä ihan vain puolukoiden ja porkkanaraasteen kera, täyttävämpään ateriaan voi tarjoilla lisukkeena esim. keitettyjä perunoita tai perunamuusia.


Käärylöiset matkalla uuniin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti