26. marraskuuta 2008

Valkosipuli-persiljasämpylät

Tein jokin aika sitten nöyrän lupauksen itselleni, että alan taas pitkästä aikaa tekemään leipää enemmän itse. Edes yhtenä aamuna viikossa olisi kivaa ottaa vähän omaa aikaa ja pyöräyttää leivät tahi sämpylät aamiaispöytään. Jotain ihan äärettömän terapeuttista ja rentouttavaa siinä takinan pyörittelyssä vaan on. Nämä valkosipulifriikin unelmasämpylät tein viime viikolla, ja resepti niihin löytyi Kmsulta. Nyt kun vielä jotenkin oppisi hillitsemään tätä persoutta tuoreelle leivälle, niin näitä puputtaisi useammankin päivän, eikä tulisi tuoreeltaan popsittua valtaosaa.. :D



5 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
2 tl suolaa
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
n. 1 dl persiljaa hienonnettuna
3 rkl hunajaa
11-12 dl vehnäjauhoja
1 dl öljyä
(seesaminsiemeniä)

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää veteen suola, valkosipuli- ja persiljasilppu sekä hunaja. Sekoita kuivahiivaa pieneen määrään jauhoja ja alusta taikinaan. Vaivaa taikinaa vähitellen jauhoja lisäten. Lisää loppuvaiheessa öljy. Jätä taikina lämpimään paikkaan liinan alle kohoamaan. Leivo kohonnut taikina sämpylöiksi ja kohota vielä hetken aikaa liinan alla (minä valelin sämpylät vielä vedellä ja ripottelin päälle seesaminsiemeniä). Paista 225 asteessa 8-10 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti