25. syyskuuta 2009

Kookoksinen tofu-nuudelikeitto

Yksi suurimmista ruokavillityksistäni juuri nyt ovat kookosmaitopohjaiset keitot, jotka on maustettu thaikeittön maustein. Tulee kuulkaas aivan tautisen hyvää lientä! Pääaineksia voikin sitten lisäillä ihan tilanteen mukaan. Tällä kertaa sopassa mukana pakastimesta/jääkaapista löytyneitä asioita, eli tofua, paprikaa, maissia ja sokeriherneitä. Mikäli kotoa ei löydy esimerkiksi noita kaikkia tahnoja, ei huolta; hyvää pitäisi tulla kunhan nyt ainakin kookosmaidon, currytahnan ja limen säilyttää. Saatoin muuten käydä rääppimässä soppaa vielä jäähtyneenäkin suoraan kattilasta.. Se kertonee jotain siitä, miten paljon tästä tykkäsin.

           

(4 annosta)

500g tofua
1 tl chilitahnaa
soijakastiketta

8 dl kanalientä
4 dl kookosmaitoa
1 pieni punainen paprika
100 g maissia
kourallinen sokeriherneitä
1 rkl punaista currytahnaa
1 tl inkivääritahnaa
1 tl sitruunaruohotahnaa
1-2 rkl soijakastiketta
1/2 limen mehu ja kuori
1 kuivattu punainen chili
n. 80 g täysjyvänuudeleita

Kuutioi tofu. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja freesaa siinä chilitahnaa hetki. Lisää joukkoon tofukuutiot ja kääntele varovasti. Kaada päälle soijakastiketta ja sekoita. Paistele tofuja kunnes ne saavat hieman väriä pintaansa ja siirrä ne sitten syrjään odottamaan.

Paloittele paprika ja pilko sokeriherneitä tarvittaessa pienemmiksi. Raasta puolikkaan limen kuori ja pilko chili. Kuumenna kanaliemi kattilassa kiehuvaksi ja lisää joukkoon kookosmaito, paprikat, maissit ja sokeriherneet. Lisää myös curry-, inkivääri- ja sitruunaruohotahna, soija, chili sekä limen mehu ja kuoriraaste. Keittele viitisen minuuttia. Lisää sitten joukkoon nuudelit. Anna kiehua, kunnes nuudelit ovat kypsiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti