28. maaliskuuta 2011

Brunssiruokaa

Hei vaan hei. Muutaman viikon ärhäkkä flunssa on pitänyt huolen siitä, että tänne blogiin ei ole ollut päiväkausiin mitään järjellistä laitettavaa - kadoksissa kun on sattumoisin ollut niin ruokahalu, maku- ja hajuaisti kuin näläntunnekin. Asiat alkavat kuitenkin olla jo paranemaan päin, ja kenties jo tällä viikolla saan tehtyä ihka oikeaa ruokaa taas! Sitä odotellessa kuitenkin hieman vanhempaa materiaalia, joka on jäänyt odottamaan sitä, että jaksan pistää nämä blogiin asti ja jaaritella pari sanaa.

Niin, kevät. Sieltä se kuulkaas tulla jollottaa hitaasti mutta varmasti (yritän tässä parhaani mukaan ignoorata sen faktan, että vielä eilen jouduin lumipyryn kouriin itäisessä Suomessa..). Yhtä-äkkinen valon määrä ja pitenevät päivät ovat saaneet ainakin minun mieleni jo aivan täysin kevätsfääreihin, ja kevättä pitää tietysti fiilistellä myöskin keittiön puolella. Hitaat viikonloppuaamut ja brunssit pitkän kaavan mukaan hyvässä seurassa ovatkin näiden aikojen ehdottomasti parasta antia! Ravintolabrunssithan ovat kovaa huutoa tätä nykyä, mutta vähintään yhtä hyvän brunssielämyksen voi loihtia ihan kotioloissa - kaupan päälle pöydän antimista voi päättää itse, ja hintakin jää huokeammaksi, kun kustannukset jakaa koko brunssiseurueen kesken. Tässä siis pari vinkkiä keväiseen brunssipöytään, tai mikä jottei vaikka vuoden ensimmäiselle piknikillekin. Oih, niitä kelejä odotellessa...










Tomaatti-mozzarellamuffinssit
(10 - 12 kpl)

5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
suolaa, mustapippuria, kuivattua oreganoa
2 kananmunaa
2 dl kermaviiliä
1 dl maitoa
1 dl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1/2 sipuli
1/2 rs kirsikkatomaatteja
5 aurinkokuivattua tomaattia
100 g mozzarellaa
1/2 ruukku tuoretta basilikaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat, kermaviili, maito ja öljy keskenään ja lisää seos jauhoseoksen joukkoon. Hienonna valkosipulinkynnet ja basilika, silppua sipuli ja pilko tomaatit ja mozzarella. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Lusikoi taikina muffinssivuoan syvennyksiin ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia.


 
Lohi-pinaatti-munakasrullat
6-8 kananmunaa
kuivattua basilikaa, suolaa, pippuria
rasvaa paistamiseen

1/2 rs tuoretta pinaattia
noin 80 g tuorejuustoa
50 g kylmäsavulohta

Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon mausteet. Käytä kahdeksan kananmunaa, jos haluat paksun munakkaan, ja kuusi jos haluat ohuemman. Kuumenna halkaisijaltaan noin 30-senttisessä pannussa reilu loraus rasvaa. Kaada munaseos pannuun ja paista keskilämmöllä, kunnes alapuoli alkaa ruskistua. Käännä munakas varovasti ja paista toiseltakin puolelta. Laita munakas kelmun päälle ja anna jäähtyä.

Kuumenna loraus öljyä pannulla. Lisää pannulle huuhdellut pinaatit ja freesaa nopeasti, kunnes pinaatti painuu vähän kasaan.


Kun munakas on jäähtynyt, levitä sen päälle tuorejuustoa. Laita tuorejuuston päälle kerros freesattua pinaattia ja sen päälle kylmäsavulohisiivuja. Kieritä munakas varovasti tiukalle rullalle kelmun avulla ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Poista kelmu ja pujota rullaan cocktailtikkuja parin senttimetrin päähän toisistaan, jotta rulla pysyy paremmin kasassa. Leikkaa munakasrulla parin sentin paksuisiksi siivuiksi cocktailtikkujen välistä.

7 kommenttia:

  1. Aah, toi munakasrulla kuulostaa niin hyvälle! Ootko tehnyt ikinä ohutta munakasta uunissa? Tai mietin että onnistuiskohan uunivuoassa niin saisi suorakulmaisen munakkaan, sais rullattua kätevästi!

    VastaaPoista
  2. En oo varmaan ohutta, semmosta paksumpaa uunimunakasta kylläkin! Joo minäkin kyllä kannatan tämän kokeilun jälkeen uunissa paistoa, koska sellainen suorakulmainen munakas on huomattavasti helpompi rullata, eikä ehkä tarvii noita tikkujakaan. :)

    VastaaPoista
  3. Oijoi, minäkin haluan brunssille! Tai kai sellainen pitää sitten juurikin oma-aloitteisesti järjestää. Viimekeväinen yritys vain meni vähän mönkään, kun osa armoitetuista kutsuvieraista jäikin kohmeloissaan kotiin pötköttämään... Että ehkä tänä vuonna paremmalla onnella - ja jonain muuna viikonpäivänä kuin sunnuntaina. :)

    VastaaPoista
  4. Suolaiset muffinsit ovat nin hyviä :)

    VastaaPoista
  5. Tiia: oivoi! No rapula on kyllä ihan ymmärrettävä syy, silloin harvemmin jaksaa siirrellä itseään paikasta toiseen :) Brunsseilu on kyllä mukavaa, toivottavasti saat järjestettyä moisen paremmalla onnella tänä vuonna!

    Hovkonditorn: on kyllä! Tosin mun täytyy vielä ottaa revanssi suolaisista muffinsseista - nuo yllä olevat ensimmäiset koskaan tekemäni muffinssit, eikä niistä nyt mitään täydellisiä kyllä tullut :D täytyy vielä treenata!

    VastaaPoista
  6. Oh my, kyllä kelpais tuollainen tarjonta brunssilla. :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, siitä vain brunssia kyhäämään! :)

    VastaaPoista