23. maaliskuuta 2011

Top Chef -blogihaaste #3: Lintuhaaste

 
Viimeistä Top Chef -blogihaastetta viedään! Tällä kertaa tulikokeen teemana oli valmistaa annos vapaavalintaisesta linnusta. Helpon oloinen haaste aiheutti yllättävänkin paljon harmaita hiuksia; siivekkäät eivät ole minulle oikein maistuneet pitkilleen, ja lisäksi tielle osui sairastelua ja muita pieniä vastoinkäymisiä. Jotain sain sentään riivittyä kasaan, mutta miksikään luovuuden riemuvoitoksi tätä ei voi luonnehtia.

Tässä haasteessa olisi tietenkin voinut piillä mahdollisuus kokeilla jotain täysin uutta lintulajia. Ensin ajattelin, että voisin kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni ankkaa. Harmi vain, että allekirjoittanut on joutunut jonkun loputtomalta tuntuvan flunssakierteen kouriin, eikä uusien juttujen kokeiluun yksinkertaisesti ole ollut minkään sortin voimavaroja tai jaksamisia. Alistuin kohtalooni ja päätin siis tehdä jotain tuttua ja turvallista jostain tutusta ja turvallisesta linnusta. Viimeisenä mahdollisena päivänä sain raahattua räkäisen ryytyneen olemukseni ruokaostoksille. Alkuperäisenä suunnitelmana oli kokeilla Reinin lihan luomubroileria, ja siksipä kipitinkin ensi alkuun Hakaniemen halliin. Sieltä sain valitettavasti vastaukseksi eioota, ja harmistuneena jouduin tyytymään marketin vähemmän eettiseen valikoimaan. Mukaan lähti loppujen lopuksi kalkkunanfileitä.


Koska flunssainen mielentilani ei tarjonnut mitään järin mullistavia ideoita, päätin jälleen kerran vetää simppeliä linjaa. Olen viime aikoina ollut viehtynyt kaikenlaisiin rullattaviin asioihin, kun kyökin puolella on valmistunut muun muassa tortillarullia ja munakasrullia. Loogisena jatkumona laitoin tietenkin sitten kalkkunanfileetkin rullalle. Sisälle päätyi hetken mielijohteesta tuoretta salviaa ja vuohenjuustoa, ja lisukkeeksi tekaisin sitruunaohrattoa. Minulta on turha kysyä, oliko ruoka hyvää - kiitos kadonneen maku- ja hajuaistini, en ole päiväkausiin kyennyt maistamaan mitään (mikä tekee muuten ruoanlaitostakin yllättävän vaikeaa!). Avopuoliskon mukaan ruoka oli kuitenkin monitulkinnaisesti "ihan hyvää". :D



Salvialla ja vuohenjuustolla täytetyt kalkkunarullat

4 kalkkunanfileetä
suolaa ja pippuria
tuoretta salviaa
noin 100 grammaa vuohenjuustoa

Nuiji kalkkunafileitä tarvittaessa ohuimmiksi. Suolaa ja pippuroi fileet. Laita fileiden päälle salvianlehtiä ja pari kiekkoa vuohenjuustoa. Kieritä fileet tiukalle rullalle ja sulje cocktailtikulla. Ruskista rullat nopeasti pannulla voi-öljyseoksessa. Laita ne sitten 200-asteiseen uuniin siksi ajaksi, kunnes rullat ovat täysin kypsiä. Paistamisaika riippuu hyvin pitkälti fileiden paksuudesta ja siitä, kuinka kauan niitä on esikypsentänyt pannulla. 


Sitruunaohratto
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl ohrahelmiä
noin litra kanalientä
1 sitruunan mehut
1/2 sitruunan kuoriraaste
loraus kermaa
100 g raastettua parmesania
pari nokaretta voita
mustapippuria

Hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli.
Kumoa kattilaan ohrahelmet ja sekoittele, kunnes ohra alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää sitten joukkoon pari desiä kuumaa kanalientä ja sekoittele. Lisää lientä pikkuhiljaa kerrallaan, kun edellinen nestelisäys on imeytynyt ohraan. Lisää joukkoon myös sitruunan mehu ja kuoriraaste. Jatka liemen lisäämistä, kunnes ohra on pehmeää ja kermaista. Lisää lopuksi joukkoon kerma, voi ja parmesaanijuusto. Sekoita huolellisesti ja mausta mustapippurilla ja halutessasi suolalla.

2 kommenttia:

  1. Houkuttelevalta tuo ainakin näyttää! Kaikenlainen rullattava ruoka on vaan niin pop. Ja ohran ja sitruunan yhdistäminen on hyvinkin luova ratkaisu, pitää ottaa kokeiluun.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Rosmariini! Minä olen aivan hullaantunut noihin ohrahelmiin, tekisi mieli syödä niitä joka ikisen ruoan lisukkeena :) Sitruunaohratto lienee myös hyvää, täytyy ottaa revanssi nyt kun makuaisti alkaa palailla.

    VastaaPoista