12. maaliskuuta 2010

Purjo-perunasosekeitto ja lämpimät cheddarleivät

..eli toisin sanoen ruokaa nuukailubudjetilla! Niin paljon kun tykkäänkin (erityisesti tilipäivän jälkeen) törsäillä kaiken maailman ihaniin ruokajuttuihin, välillä on todellakin syytä vetää kukkaron nyörit tiukemmalle. Aina ei tarvitse eikä voi laittaa ylettömästi rahaa omaan ruokintaansa, kun pienemmälläkin budjetilla saa aikaan kelpo muonaa. Tällä kertaa viskasin jääkaapin perukoilla henganneet perunat ja ruohosipulin jämät purjon kanssa kattilaan, lopputuloksena tuiki tavallinen ja naurettavan edullinen soppa. Keiton kaveriksi vähän cheddartoasteja, jotta nälkä pysyisi loitommalla vähän pidempään.

Sain tässä taannoin Alpro Soyalta testaukseen varsin muhevan paketin ruoanlaittotarpeita. Tilaisuus päästä testaamaan näitä tuotteita oli sikäli mukavaa ja mielenkiintoista, etten ollut koskaan aiemmin näitä maidonkorvikkeita käyttänyt - en ole vegaani tai maitovammainen, joten siihen ei yksinkertaisesti ole ollut tarvetta. Soijajuomaa on sujahtanut mm. lettu- ja pannaritaikinaan, ja toiminut niissä siinä missä maitokin. Ruoanlaittovalmisteita on puolestaan tullut myös käytettyä ihan tavallisen ruokakerman tapaan esim. kastikkeisiin, ja myös esimerkiksi tämän keiton pehmentämiseen. Eroa tavalliseen ruokakermaan ei ainakaan tämänkaltaisissa ruoissa huomaa oikeastaan lainkaan.

      

Purjo-perunasosekeitto
(4 annosta)

4-5 perunaa
1 purjo
1 l kasvislientä
1 dl ruoanlaittovalmistetta tai ruokakermaa
rouhittua mustapippuria, yrttisuolaa
tuoretta ruohosipulia

Kuori ja paloittele perunat. Pilko purjo. Keitä purjoa ja perunaa kasvisliemessä, kunnes ne ovat pehmenneet. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi ja laita takaisin liedelle. Lisää joukkoon ruokakerma tms. Mausta ja silppua annosten päälle ruohosipulia.

Kalkkuna-cheddarleivät
paahtoleipää
hunajaa
sinappia
valkoviinietikkaa
kalkkunaleikettä
maustekurkkua
cheddarjuustoa

Sekoita hunaja ja sinappi keskenään (itse laitoin noin yhden osan hunajaa suhteessa kahteen osaan sinappia, mutta tämä on makuasia). Lirauta sekaan hieman valkoviinietikkaa ja rouhittua mustapippuria. Levitä hunaja-sinappiseos paahtoleipäpalan päälle. Laita päälle kalkkunaleike, viipaloituja maustekurkkuja sekä viipale cheddarjuustoa. Laita kanneksi toinen pala paahtoleipää. Paahda voileipägrillissä rapeiksi ja lämpimiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti