29. huhtikuuta 2011

Mustajuurikeitto

Se olis niin kun kevät ja parsasesonki nyt, vaan mitäs minä teen? Kiikutan kotiin kaupan hevi-osastolta mustajuurta, tuota tavattoman ruman näköistä juuresta, jota usein kuulee verrattavan parsaan ja jota usein myös käytetään parsan tapaan. En vain kertakaikkisesti voinut vastustaa kiusausta, kun kerrankin mustajuurta tyrkättiin eteeni kauppareissulla. Tämän hairahduksen jälkeen lupaan palata hetimiten takaisin kauden kasviksiin!

Mustajuurta on ainakin viimeisen vuoden ajan tullut vastaan suurin piirtein joka tuutista, mutta minä en vielä viime viikkoon mennessä ollut koskaan ottanut mitään kontaktia kyseiseen juurekseen - saati edes nähnyt koko mustanpuhuvaa pitkulaista vakkariruokakaupoissani. Olin siitä huolimatta jo ennen koko kaveriin tutustumista täysin vakuuttunut siitä, että siinä on juures minun mieleeni. Kun kiirastorstaina kävin ostamassa pääsiäisen appeet, huomasin perunoita valitessani, että niiden vieressähän pötköttelee mustajuuria! Hetkeäkään epäröimättä tartuin juurespussiin, ja sain kun sainkin lykättyä mustajuuren mukaan pääsiäisen jo lukkoonlyödylle menulle. Koska tämä päältä mustanpuhuva ja sisältä vitivalkoinen juures oli tosiaan täysin uusi tuttavuus, päätin pitää asiat yksinkertaisina ja antaa mustajuuren puhua puolestaan. Tein siis pelkistettyä ja simppeliä keittoa, jossa mustajuuri sai rauhassa olla pääosassa. Lopputulos? Just niin hyvää kuin olin aina kuvitellutkin! 


 
500 g mustajuurta
1 sipuli
purjon valkoinen osa

7 dl kasvislientä

2 perunaa 
1 dl kermaa
suolaa, mustapippuria, muskottipähkinää
tuoretta persiljaa

Kuori mustajuuret juoksevan kylmän veden alla ja laita ne sitruunalla maustettuun veteen, etteivät ne tummu. Pilko sipuli, purjo, perunat ja mustajuuret. Kuullota sipuli- ja purjosilppu kattilan pohjalla öljytilkassa. Kaada päälle kasvisliemi ja anna kiehahtaa. Lisää joukkoon mustajuuret ja perunat. Anna kiehua hiljalleen, kunnes juurekset ovat kypsiä. Ota kattila pois liedeltä ja soseuta keitto esim. sauvasekoittimella. Laita kattila takaisin liedelle ja kaada joukkoon kerma ja mausteet. Kuumenna ja tarkista maku. Ripottele annosten päälle silputtua tuoretta persiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti