10. tammikuuta 2011

Linssi-herkkusienipasta

Postataanpa näin maanantain kunniaksi arkistakin arkisempaa perusruokaa! Joskus ihan tavallinen, konstailematon pastaruoka yllättää maittavuudellaan. Eilen kävi niin - veikkaan tosin, että isoin kiitos tästä positiivisesta yllätyksestä kuulu smetanalle, joka oli mitä mainioin lisäys tähän muuten vähän tylsähköön ruokaan. Pastan pääraaka-ainekset ovat muuten helposti muunneltavissa: linssien tilalle voisi ajatella myös jotain muuta proteiinipitoista kuten kikherneitä, tofua, tonnikalaa tai katkarapuja, ja sienet voi vaihtaa johonkin kasvikseen tai vaikkapa fetajuustoon.

Linssit voi toki muuten kypsentää myös erikseen. Minua laiskotti, joten kypsensin kaiken samalla pannulla. Jos keität linssit erikseen, vähennä kasvisliemen määrää itse kastikkeessa.


 

( 4 annosta)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
150 g tuoreita herkkusieniä
1 porkkana
1 tölkki kokonaisia kuorittuja tomaatteja
2 dl kasvislientä
2 dl punaisia linssejä
1 prk smetanaa
oreganoa, mustapippuria, chilihiutaleita, suolaa
+ päälle rucolaa

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Paloittele sienet ja raasta porkkana. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja lisää sipulit ja valkosipulit kuullottumaan. Lisää sienet ja ruskista hyvin. Lisää sitten porkkanaraaste ja freesaa käännellen hetki. Kaada pannulle tölkkitomaatit ja kasvisliemi. Anna kiehahtaa ja heitä sitten joukkoon huuhdellut linssit. Lisää myös smetana ja mausta kastike oreganolla, mustapippurilla ja chilihiutaleilla. Anna kastikkeen porista hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. Lisäile tarpeen mukaan vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa kastike pastan kanssa ja laita annosten päälle rucolaa.

2 kommenttia:

  1. Tätä pitää kyllä kokeilla! : ) Olenkin kyllästynyt linsseihin siinä ainaisen samassa keittomuodossa.

    VastaaPoista
  2. Anskusiili, tiedän tunteen! Miten sitä aina tuleekin tehtyä linsseistä sitä iänikuista keittoa? Tää oli perushyvää pastaa, suosittelen :)

    VastaaPoista