15. tammikuuta 2011

Feta-punajuuririsotto

Annukka ilmaisi asian melko nasevasti muutama päivä sitten: punajuuri on ärsyttävä juures. Punajuuren käsittely on nimittäin sottaista puuhaa, ja punajuurikokkailujen jälkeen punaisia läiskiä löytää pitkin keittiötä vielä päivienkin jälkeen - puhumattakaan siitä tiukkaan istuvasta punaisesta värisävystä, joka jää käsiin. Minä pidän punajuuresta, mutta intoudun kokkaamaan siitä aniharvoin, kun se vaan jotenkin tuntuu aina niin kauhean vaivalloiselta hommalta.

On siitä huolimatta sanottava, että punajuurikokkaus on yleensä aina loppujen lopuksi varsin palkitsevaa. Kyllä, keittiö ja käteni ovat tälläkin hetkellä punaiset, mutta väliäkös tuolla, ainakin sain hyvää ruokaa! Hirveän monella tuntuu olevan vielä aikuisiälläkin jyrkkä hyi yäk en tykkää -asenne punajuurta kohtaan. Minä kehottaisin punajuurikammoisia aloittamaan punajuuren kanssa kaveerauksen sellaisista ruuista, joista ei saa pahaa kirveelläkään. Kuten esimerkiksi risotosta. Tai sitten upottamaan punajuuren vahvanmakuisiin juustoihin, kuten sinihomejuustoon, fetaan tai vuohenjuustoon. Minä tein molempia, ja lopputulos oli sanalla sanoen herkullinen.


( 2 annosta)

1,5 dl risottoriisiä

1/2 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 pientä punajuurta tai yksi iso
noin 5 dl kasvislientä
100 g fetajuustoa
nokare voita
50 g parmesanjuustoa
kourallinen tuoretta baby-pinaattia

Hienonna sipulit ja valkosipulit ja kuori ja raasta punajuuret. Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa tilkka öljyä ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli.
Kumoa kattilaan riisit ja sekoittele, kunnes riisi alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää sitten joukkoon pari desiä kuumaa kasvislientä ja sekoittele. Kaada joukkoon myös punajuuriraaste. Lisää lientä pikkuhiljaa kerrallaan, kun edellinen nestelisäys on imeytynyt riisiin. Jatka liemen lisäämistä, kunnes riisi on pehmeää ja kermaista. Lisää lopuksi joukkoon voi, parmesaanijuusto sekä noin puolet fetajuustosta. Mausta mustapippurilla ja halutessasi suolalla. Jaa risotto lautasille ja viimeistele annokset murustellulla fetalla ja nopeasti valkosipuliöljyssä freesatulla pinaatilla.

Vinkki: fetajuuston voi korvata myös esim. ricotta-, sinihome- tai vuohenjuustolla.

5 kommenttia:

  1. Joo, täysin samaa mieltä tuosta punajuuren ärsyttävyydestä! Vaikka miten yrittäisi käsitellä niitä muovipussi tai tiskihanska kädessä, aina se pääsee jostain livahtamaan ja sitten saa hävetä teurastajan käsiä seuraavana päivänä töissä.

    Mutta on se vaan kaiken vaivan arvoinen, nimenomaan eri juustojen kanssa ja paahdettuna ihan parasta. Risottoa en ole tainnutkaan testata ja kun tätä reseptiä katsoo niin ihmettelen miksi en! Nam.

    VastaaPoista
  2. Haa, muovi-/pakastepussi, tuota kikkaa en olekaan kokeillut! Täytyy koettaa sitä ensi kerralla, vaikka toivotonta olisikin ;) Mä jätän ylipäätään hirveän pyörremyrskyn jälkeeni keittiössä - punajuuren kanssa olen vielä sottaisempi...

    Mutta juu, onhan tuo punajuuri tosiaan kaikessa ärsyttävyydessään hirveän hyvää myös! Risottoa voin suositella, oli hyvvää.

    VastaaPoista
  3. Mä ostin punajuurten herkullisuuden keksittyäni kertakäyttöisiä kumihanskoja (Euroshopperin 10 parin paketti maksoi alle 3 euroa). Eivätkä ne edes oikeastaan ole kovin kertakäyttöisiä: olen käyttänyt samaa paria jo useita kertoja, ei ne itsestään rikki mene, jos ei veitsellä sohi. Hanskoista lähtee väri ihan huuhtelemalla ja sitten vaan kuivuneet hanskat kaappiin odottamaan seuraavaa käyttökertaa!

    VastaaPoista
  4. Joo, hanskat varmasti auttaisivat asiaa myös oikein passelisti :) En vain koskaan punajuurihommiin ryhtyessäni muista moisia ostaa! Ne vois kyllä kirjata kauppalappuun saman tien..

    VastaaPoista
  5. Mun elämässäni punajuuri käyttäytyy ihan hyvin. En tosin ikinä jaksa kuoria niitä, niinpä ainut mikä värjäytyy on leikkuulauta.

    VastaaPoista