5. marraskuuta 2010

Risotolla täytetyt tomaatit

Tiedättekö mistä tietää tulleensa vanhaksi? Siitä, kun useamman juhlantäyteisen viikonlopun jälkeen huomaa yhtenä lauantaina tuumaavansa, miten ihanaa on, kun saa himmailla koko viikonlopun kotona. Ja kokata pidemmän kaavan mukaan - hitaasti ja ilman kiireen häivääkään.

Eräänä syyslauantaina oli siis luvassa kotikutoinen kolmen ruokalajin ateria, ja nämä täytetyt tomaatit toimittivat alkuruoan virkaa. Sisältönä oli tällä kertaa kurpitsarisottoa. Mehukas tomaatti ja makea kurpitsa olivat aika veikeä yhdistelmä. Jos makeahkon tomaatin vastapainoksi haluaa jotain kontrastia, niin esimerkiksi suolaisempi risotto suppilovahveroista ja aurinkokuivatuista tomaateista toimii myös. Noin niin ku ihan esimerkiksi vaan, risotto kuin risotto kelpaa kyllä.


Tomaateista leikataan "hattu" pois ja koverretaan sisus ulos pikkulusikalla. Tämän jälkeen tomaatteja voi valuttaa hetken ajan "hattupuoli" alaspäin, jotta ainakin osa tomaateista irtoavasta mehusta valuu ulos. Sitten täytetään tomaatit vapaavalintaisella risotolla ja kypsennetään 200-asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia.

                                                          Maittavaa viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Maittavan näköisiä.
    Pitääkin kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat kuvat, ihanasti käpristyneet nuo kannat :) Aina silloin tällöin käyn ihastelemassa sun kokkailuja ja täytyy myöntää, että aika-ajoin kaipaan omaa blogia... Tuntuu, että blogin lopettamisen myötä omat kokkailut ovat jääneet ihan minimiin ja ne vähätkin ruoat, mitä itse teen, ovat naurettavan helppoja- sellaisia, joita ei kehtaisi vieraille tarjota ;) Kunnioitettavaa, että jaksat aina vaan ilahduttaa kivoilla ohjeilla ja kuvilla!

    Ihanaa ja tunnelmallista joulua sinulle!

    Aino (Herkkuja ruokapöytään)

    VastaaPoista
  3. No moikka Aino! Mukavaa, kun pistäydyit :) Olen kyllä kanssasi samaa mieltä siitä, että omaa blogia pitäessä sitä tulee kokeiltua paljon enemmän kaikkia uusia juttuja. Aina kun olen pitänyt blogitaukoa, olen kokkaillut vaan jotain samoja vanhoja tylsimysruokia :D Mutta blogi motivoi kivasti kokeilemaan kaikkea uutta välillä!

    Eihän tämä blogin pitäminen tietty aina mitenkään herkkua ole, mutta olen nyt ottanut tavakseni postata vain silloin kun haluan ja siltä tuntuu. Muuten tästä tulee epämiellyttävää pakkopullaa. Hih, ja ainahan voit aloittaa bloggailun uudestaan, jos joku päivä siltä alkaa tuntua! :) Blogiasi oli nimittäin aina yhtä mukava lukea.

    Oikein hyvää ja rauhallista joulua sinulle myös!

    VastaaPoista