27. marraskuuta 2010

Vietnamilainen tofucurry

Olen oikeastaan vasta tämän vuoden puolella oivaltanut, että kirjastostakin saa keittokirjoja - aina ei tarvitse ostaa. Keittokirjafriikkeyteni yltyy välillä ihan vallattomaksi, ja niinpä olen koettanut viime aikoina hillitä itseäni ja raahata kirjastokäynneiltä aina pari keittokirjaakin mukaan, jotta tulisi joku roti jatkuvaan keittokirjashoppailuun. Tämä resepti on Jackum Brownin kirjasta Vietnamilaisen keittiön parhaat. Vaihdoin reseptin kanan vain tofuun ja muunsin hieman mittasuhteita. Huomasin vasta kokkausvaiheessa, ettei meillä ollut jääkaapissa kuin vahvaa Madras-currytahnaa, mikä oli sääli, sillä vahva currytahna jyräsi melko tehokkaasti alleen sitruunaruohon hentoisen maun. Suosittelen siis ehdottomasti käyttämään ohjeen mukaista miedompaa currytahnaa, jotta sitruunaruohon maku pääsee oikeuksiinsa. Ruoka oli ihan jees, mutta joku näissä kookospohjaisissa curryruoissa on viime aikoina alkanut tympiä minua. Ehkä olen vain tauon tarpeessa...


(2 annosta)

250 g tofua
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
1 pieni vihreä chilipalko
2 sitruunaruohon vartta
1 rkl kalakastiketta
pippuria
1/2 tl palmu- tai ruokosokeria
1 tl mietoa currytahnaa (esim. thaimaalaista keltaista currytahnaa)
3 rkl kanalientä
2 dl kookosmaitoa

Kuutioi tofu ja paista paloja pannulla öljyssä. Kaada sekaan soijakastiketta sekoittaen huolellisesti. Kun tofupalat ovat saaneet vähän väriä, siirrä ne syrjään odottamaan.

Hienonna valkosipuli ja chili ja viipaloi sipulit. Kuori sitruunaruohon varret pehmeään, valkoiseen sisusosaan asti ja leikkaa kantaosa pois. Leikkaa varret noin 2 cm:n mittaisiksi paloiksi. Kuumenna öljy wokkipannussa, lisää pannuun valkosipuli ja salottisipuli. Paista niitä pikaisesti noin minuutin ajan. Lisää joukkoon sitruunaruoho, kalakastike, pippuri, sokeri, currytahna, chilit, kanaliemi ja kookosmaito. Sekoita hyvin ja hauduta aineksia hiljalleen viitisen minuuttia. Sekoita lopuksi tofut joukkoon. Poista sitruunaruohon varret ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti