6. toukokuuta 2010

Sitruunainen parsapasta

Nyt sitä sitten saa taas - parsaa nimittäin! Itse korkkasin parsakauden viime viikolla, ja jälleennäkeminen oli kieltämättä mieluisa. Vuoden tauon jälkeen parsan käsittely ei tosin ollut ihan tuoreimmassa muistissa, ja ensimmäinen parsa & bearnaisekastike-settini ei varsinaisesti ollut täydellinen, kun parsa jäi aavistuksen verran raa'aksi. Toisella kerralla, eli tätä ruokaa kokatessa, homma onneksi sujui jo mallikkaammin, ja muistin taas, miksi tuoretta parsaa on odoteltu niin hartaudella liki vuoden verran. Resepti osui silmiin Hesarin Ruokatorstaista (nettiversio täällä), eikä ollut kanapihvin kylkiäisenä yhtään pöllömpi.

   

400 g tuorepastaa
800 g vihreää parsaa
50 g voita
2 valkosipulin kynttä
2 sitruunan raastettu kuori
2 sitruunan mehu
mustapippuria
suolaa
parmesaanijuustoa

Poista puumainen osa parsojen tyvestä ja kuori parsat nupusta tyveen päin. Leikkaa pienemmiksi paloiksi ja keitä noin 6 minuuttia. Tarkista kypsyys.

Kuori ja silppua valkosipulin kynnet. Sulata voi paistinpannussa ja kuullota siinä valkosipulisilppua. Älä anna ruskistua liikaa. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää paistinpannulle parsapalat, sitruunan kuori ja mehu. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Tarjoiltaessa vuole pastan pinnalle muutama siivu parmesaanijuustoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti