10. helmikuuta 2010

Shahi paneer (eli kotijuustoa tuoretomaatti-cashewkastikkeessa)

En liene ainoa, jonka lemppari intialaisista ruuista on ihanainen palak paneer. Tuota pöperöä tulee tilattua ihan luvattoman usein etnoravintoloissa, vaikken normaalisti olekaan näin kaavoihin kangistunut ulkoruokintaa harrastaessani. Kyseistä ruokaa on tullut tehtyä myös kotioloissa monet kerrat. Nyt päätin sitten kokeilla jotain edes vähän erilaista, eli palak paneerin pikkuserkkua shahi paneeria, jossa kotijuustopalat lilluvat pinaattikastikkeen sijaan tomaateista ja cashewpähkinöistä valmistetussa soosissa. Luoja ties kuinka kauan olin tätä ruokaa himotellut, mutta odotus kyllä palkittiin: tämä oli nimittäin hyvää! Selasin netistä ison liudan reseptejä, joiden pohjalta lähdin sapuskaa toteuttamaan. Shahi paneer valmistuu siis jotakuinkin seuraavalla tavalla.

 
250 g kotijuustoa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
pala tuoretta inkivääriä
2 vihreää chiliä
3 tomaattia
0,5 tl chilijauhetta
3/4 tl kurkumaa
1 tl garam masalaa
1 dl cashewpähkinöitä
2 dl maitoa
n. 1 dl maustamatonta jogurttia (tai kermaa)
suolaa, pippuria
 
Kuutioi kotijuusto ja ruskista kuutiot pannulla. Siirrä syrjään odottamaan. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja freesaa siinä silputut sipulit, murskatut valkosipulinkynnet, raastettu inkivääri sekä hienonnetut chilit. Lisää sitten pannulle hienonnetut tomaatit ja hauduta noin 8 minuuttia. Aja seos tahnaksi esim. sauvasekoittimella ja laita takaisin pannulle. Kuumenna, lisää mausteet ja paistele hiljalleen. Lisää tarvittaessa hieman vettä.
 
Liota cashewpähkinöitä maidossa noin vartin verran, kunnes cashewit ovat pehmenneet. Aja sitten cashewmaito sauvasekoittimella sileäksi. Sekoita cashewmaito pannulle muiden ainesten joukkoon ja anna kastikkeen kiehua vähän kasaan. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Lisää kotijuustokuutiot joukkoon ja sekoita huolellisesti. Viimeistele jogurtilla tai kermalla ja anna hautua vielä hetki. Silppua annosten päälle tuoretta korianteria tai persiljaa ja tarjoa basmatiriisin kanssa.

     

2 kommenttia:

  1. Hei! Yritin tässä tovi sitten ruskistaa kotijuustoa pannulla, mutta se otti ja SULI. What to do? Missä vika?

    P.S. Kiitos huipusta blogista.

    VastaaPoista
  2. Heippa Hosuli ja anteeksi, että on kestänyt näin kamalan kauan reagoida tähän kommenttiin! Kotijuusto kyllä sulaa, "leviää" hieman pannulla, se on ihan normaalia - täytyy vain pitää huoli, ettei se pääse sulamaan liiaksi esim. jättimäiseksi kotijuustolevyksi asti. :) En ole piiitkään aikaan valmistanut kotijuustosta mitään, ja nyt rupesin ihan miettimään miten se juusto oikein käyttäytyikään pannulla; pystyykö sitä edes varsinaisesti ruskistamaan..? Kannattaa joka tapauksessa ainakin leikata juustosta tarpeeksi isoja paloja ja paistaa varovasti, jotteivät ne pääse kokonaan sulamaan!

    P.S. Ole hyvä ja kiitos itsellesi :)

    VastaaPoista