14. lokakuuta 2009

Sitruuna-basilikakuhaa ja pinaattirisottoa

Kävi tuossa männä viikolla niin, että päädyin eräs kaunis päivä Stockan hulluille päiville haahuilemaan, vaikka normaalisti tuonkaltaiset ihmistungokset kierränkin kaukaa. Minulla on nimittäin tapana kiukustua vähemmistäkin määristä tungeskelevia ihmismassoja ;) No mutta, väenpaljouden keskellä korviini kuitenkin kantautui erittäin mieluisa kuulutus: Herkussa nimittäin myytiin kuhaa kilohintaan 13 euroa (tms.)! Kipitinkin samantien siitä sitten ruokaosastolle ja kotiutin pari kuhafilettä hymyssäsuin. Juuri edellisellä viikolla olin ihan piruuttani käynyt kaupan tuoretiskin edessä kuolaamassa kuhafileen perään ja surkutellut sen tyrmistyttävää kilohintaa: yli kolmekymppiä on vaan ihan liikaa opiskelijan kukkarolle. Toisen fileen jemmasin pakkaseen ja toisesta tein ruokaa sen mukaan mitä kotoa löytyi. Lopputulos oli seuraavanlainen. 

              

(2 annosta)

Sitruuna-basilikakuha
n. 300 g kuhaa fileenä
1 rkl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu ja kuori
1 iso valkosipulinkynsi
kourallinen tuoretta basilikaa

Suolaa ja pippuroi kuhafileet. Sekoita oliiviöljy, sitruunan mehu ja kuoriraaste, murskattu valkosipulinkynsi sekä silputtu basilika keskenään. Valele seos fileiden päälle. Asettele päälle vielä lopusta sitruunasta leikattuja viipaleita. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Pinaattirisotto
1/2 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1,5 dl risottoriisiä
n. 5 dl kasvislientä
1/2 pss (75 g) pakastepinaattia
suolaa ja pippuria
parmesania
voita

Silppua sipuli ja murskaa valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita hetki öljyssä ja lisää riisit. Kääntele, kunnes riisit ovat kuullottuneet läpikuultaviksi. Lisää kasvislientä vähitellen pienissä erissä. Anna liemen imeytyä aina riisiin ennen kuin lisäät uutta. Jatka näin kunnes riisi on pehmeää, n. 20 minuuttia. Sulata joukkoon pinaatti. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita joukkoon voita ja parmesania maun mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti