4. elokuuta 2009

Tomaatti-mozzarellasalaatti ja halloumi-pähkinäsalaatti

Kesä se vaan menee menojaan, enkä minä ole tainnut saada aikaiseksi tehtyä vielä ainuttakaan salaattipostausta! Tänä kesänä on tullut puputettua erinäisiä salaatteja oikein olan takaa, niin pääruokana kuin iltapalanakin. Jos jääkaapissa ei ole ollut oikein mitään, niin takuuvarmasti sieltä on kuitenkin löytynyt aina ja poikkeuksetta jonkin sortin salaattia, kurkkua, tomaattia sekä kesäsipulia. Salaattiaterian pääelementti on sitten vaan aina vaihdellut tilanteen ja mielihalujen mukaan. Tässäpä siis pari esimerkkiä kahdesta vallan kesäisestä salaatista; klassinen tomaatti-mozzarellasalaatti sekä halloumi-pähkinäsalaatti. Täytyy heittää nämä kehiin nyt, ennen kuin kesä on jälleen salakavalasti livahtanut ohitse - fakta nimittäin on, ettei tällaisia himoitse samalla tavalla enää syysrännässä tai talvipakkasella.



Tomaatti-mozzarellasalaatti
rucolaa
tuoretta basilikaa
mozzarellaa
punaisia ja keltaisia kirsikkatomaatteja
aurinkokuivattuja tomaatteja
punasipulia



Halloumi-saksanpähkinäsalaatti
jääsalaattia
kirsikkatomaatteja
tuorekurkkua
paistettua halloumijuustoa
saksanpähkinöitä
pieniä uusia perunoita
rucolaa
kesäsipulia ja punasipulia

Molemmissa kastikkeena pestovinegrettiä, raapustelen reseptiikkaa myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti