21. toukokuuta 2009

Lohta ja parsaa hollandaisekastikkeessa

Mitään kovin ihmeellistä tai erikoista reseptiikkaa ei ole tässä postauksessa luvassa, mutta piti vaan saada pungettua blogiin parsa-aiheinen postaus, kun en moista ole vielä tänä keväänä saanut aikaiseksi. Valitettavan vähälle on muutenkin parsan käyttö tänä vuonna jäänyt: ainoastaan parsakeiton olin ennen tätä tehnyt. Onneksi vielä kuitenkin hetken aikaa ehtii! Viime viikolla jääkaapissa köllötteli nippu tarjousparsaa, jolle pohdiskelin käyttötarkoitusta. Yhtenä kiireisenä päivänä sitten otin kaupasta mukaan vaan simppelisti lohta ja uutta perunaa parsan kaveriksi. Jalo aikomukseni oli tehdä hollandaisekastike ihan itse, mutta kun päivä oli venähtänyt vähän pitkäksi ja nälkäkin riivasi, niin turvauduin sitten kaupan valmiskastikkeeseen. Eipä sillä, en mitenkään ihan hirveästi hollandaisekastiketta fanitakaan, että olisi välttämättä ollut motivaatiota tehdä sitä itse :) mutta tosiaan, tämä postauksen pointtina oli, että syökää parsaa, nyt kun vielä voi!

Blogitaukoilua on luvassa taas viikoksi jos toiseksikin, sillä ylihuomenna lähden ihmettelemään elämää Britteinsaarille. Heipat siis taas toviksi!


Parsan keitto-ohje:
Tuore, vihreä parsa huuhdellaan ensin huolellisesti ja napsaistaan puumaiset tyviosat pois. Vihreää parsaa ei tarvitse kuoria, ellei kuori ole erityisen paksua. Keitetään suolalla (ja halutessa myös sokerilla ja sitruunamehulla) maustetussa vedessä niin, että parsat juuri ja juuri peittyvät. Parhaan lopputuloksen saa, jos sitoo parsat nipuiksi ja jättää parsojen nuput veden yläpuolelle (nuput kypsyvät näin samassa ajassa varsiosan kanssa). Vihreä parsa kypsyy yleensä alle viidessä minuutissa, mutta paljon toki riippuu varsien paksuudesta. Kypsyyttä voi kokeilla haarukalla tai hammastikulla tyvestä.

Meillä tosiaan parsa nautiskeltiin tällä kertaa uunilohen, uusien perunoiden sekä hollandaisekastikkeen kanssa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti