7. joulukuuta 2008

Rosépippuribroileri

Että osaakin laiskottaa! Olen elänyt viime päivät lähinnä erinäisillä nuudeli- ja pastavirityksillä. Yhtään niitä väheksymättä (bloggaan ne myöhemmin), pakko laittaa tähän väliin ns. oikeaa ruokaa, eli kanaruoka parin viikon takaa. Yksinkertaisia, hyviä broilerikastikereseptejä tuskin koskaan on liikaa. Kas tässäpä yksi perushyvä kastike lisää. Ohje on RuokaPirkasta repäisty.



n. 400 g maustamattomia broilerinfileesuikaleita
2 rkl öljyä
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
3/4 tl suolaa
hiukan valkopippuria
2 tl sinappia
1 rkl sitruunanmehua
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2-3 tl rosepippuria
hienonnettua persiljaa

Ruskista broilerit pannulla rasvassa yhdessä kerroksessa molemmin puolin ja siirrä paistokasariin. Ripottele lihoille vehnäjauhot ja sekoita. Lisää vesi ja kiehauta kastike tasaiseksi. Mausta kastike suolalla, ripauksella valkopippuria, sinapilla ja sitruunanmehulla. Lisää juusto ja sekoita, kunnes se sulaa tasaisesti kastikkeeseen. Jätä muutama kokonainen rosepippuri koristeeksi, riko muut karkeaksi rouheeksi ja lisää ruokaan. Anna kiehua hiljaa muutama minuutti ja ripottele pinnalle pippurit ja persiljasilppu. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai riisin ja keitettyjen papujen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti