16. lokakuuta 2011

Burgundinpata soijasuikaleista

Kaivoinpa taas kaapin perältä erään pitkään laiminlyödyn raaka-aineen: soijasuikaleet. Jostain syystä ne eivät inspiroi ruuanlaittoon ollenkaan tai herätä minussa minkään sortin luovia aatoksia. Soijasuikaleista saa tehtyä erittäinkin kelpo ruokaa, mutta mitään sen hurjempaa sydämen väpätystä ne eivät kuitenkaan saa aikaan - siinä ainakin osasyy siihen, miksi ne niin usein joutuvat syrjinnän kohteeksi kuivakaapissani...

Tiedän, että liharuokia imitoivat kasvisruuat ärsyttävät syvästi joitakin ihmisiä. Itsehän en kasvissyöjä edes varsinaisesti ole, mutta nimenomaan soijasuikaleista minun on vaikea keksiä mitään muita ruokia kuin näitä liharuokaa imitoivia tekeleitä. Tämä vegeversio ei ollut mikään kovin hekumallinen makunautinto; porkkanat unohtuivat kauppaan, tuoreiden herkkusienten sijaan jouduin käyttämään tölkkitavaraa, ja muutenkin mausta jäi ehkä puuttumaan jotain. Sinänsä ihan ok arkiruoka kuitenkin, joten julkaistakoon nyt täälläkin - syksyn kunniaksi!


(4 annosta)

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä
7 dl kasvislientä
3 dl punaviiniä
1 rkl tomaattipyrettä
1-2 laakerinlehteä
2 tl kuivattua timjamia
rouhittua mustapippuria, suolaa
4 dl soijasuikaleita
200 g herkkusieniä
tuoretta timjamia

Pilko sipuli ja silppua valkosipulinkynnet. Kuullosta ne kattilan tai padan pohjalla öljytilkassa. Kaada päälle noin puolet punaviinistä sekä kasvisliemestä. Lisää joukkoon tomaattipyre, laakerinlehdet, timjami ja pippuri. Anna porista hiljalleen parikymmentä minuuttia. Lisää sitten kattilaan kuivat soijasuikaleet ja anna kiehua noin vartin verran. Lisäile kiehumisen aikana joukkoon loputkin kasvisliemestä ja viinistä sitä mukaa kun soijasuikaleet imevät nestettä itseensä. Lisää sitten joukkoon herkkusienet ja anna hautua vielä noin 15 minuuttia. Tarjoa esim. keitetyn ohran kera.

2 kommenttia:

  1. Sun blogista on mennyt jo aika moni resepti kokeiluun mulla, oikea löytö siis tämä sinun blogi. Halusin palkita sen tunnustuksella, löydät sen blogistani. =)

    VastaaPoista