23. lokakuuta 2010

Uunihedelmät

Inspiroidun jälkiruokien ja muiden makeiden juttujen tekoon niin harvoin, että ihan melkein hävettää. Kun DanSukker muisti minua tällä viikolla sangen sokeripitoisella paketilla, päätin, että viikonloppuna kokkaillaan kerrankin ajan kanssa ja vähän pidemmän kaavan mukaan. Ehkäpä tästä lähtien blogin jälkkäriosastokin saa vähän aiempaa enemmän sisältöä!


Saamistani Reilun kaupan sokereista huomioni kiinnittyi ensimmäisenä ruokosokerisiirappiin, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus. Sitä oli pakko päästä testaamaan hetimiten, ja näinpä valmistui tänään seuraavanlainen supersimppeli hedelmäjälkkäri paketin mukana tulleen ohjeen mukaan. Hyvää tuli, vaikkakin lähikaupan valikoimasta uupuivat persikat (korvattiin tölkkitavaralla) ja cantaloupemeloni (jätettiin pois).


(3-4 annosta)

1 iso banaani
1 päärynä
1 persikka
1/2 mango
1/2 ananas
1/4 cantaloupemelonia
n. 0,5 dl Dansukker Cane Syrup -ruokosokerisiirappia

Kuori ja paloittele kypsät hedelmät reiluiksi suupaloiksi ja laita ne reunalliseen uuninkestävään vuokaan. Kaada joukkoon reilusti ruokosokerisiirappia. Peitä foliolla ja kuumenna 200-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia, kunnes hedelmät ovat kuumia. Tarjoa lisänä vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti