27. heinäkuuta 2009

Spagetti bolognese tonnikalasta ja linsseistä

Vaikka olen syönyt jauhelihaa viimeksi viime vuosituhannen puolella, ei se ole silti estänyt minua tekemästä feikkibolognesea lukemattomia kertoja. Yleensä spagettikastike tulee pyöräytettyä soijarouheesta, mutta siihenkin on vuosien varrella jo ehtinyt vähän leipiintyä. Pari kuukautta sitten tein "bolognesen" linsseistä ja tonnikalasta, mikä olikin erittäin tervetullutta ja piristävää vaihtelua. Mainio idea on peräisin täältä. Tämä ruoka nousikin välittömästi meidän talouden arkiruokalempparien top-vitoseen nyt vähintäänkin -  tulee taatusti tehtyä jatkossakin, aina kyllästymiseen asti :)


(4 annosta)

1 sipuli
1 porkkana
1 sellerinvarsi
3 valkosipulinkynttä
0,5 tl oreganoa
reilu desi valkoviiniä tai kasvislientä
3 rkl tomaattipyrettä
1 tlk säilöttyjä kokonaisia tomaatteja
1 tl suolaa 
0,5 tl vastarouhittua mustapippuria
2 dl punaisia linssejä
1 tlk tonnikalaa öljyssä
parmesania

Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan. Silppua sipuli, valkosipulinkynnet, porkkana ja selleri. Kuumenna loraus öljyä pannussa ja kuullota siinä sipuli, porkkana ja selleri, noin 8:n minuutin ajan välillä sekoittaen. Lisää valkosipuli ja oregano ja kääntele pari minuuttia. Lisää viini/kasvisliemi, tomaattipyre, tölkkitomaatit, suola ja pippuri. Anna kiehahtaa ja keitä sitten keskilämmöllä kannen alla kymmenisen minuuttia. Lisää kastikkeeseen keitetyt linssit ja tonnikala sekä 1 rkl oliiviöljyä. Hauduta kannen alla vielä 5 minuuttia. Tarjoa kastike keitetyn spagetin ja raastetun parmesanin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti