16. huhtikuuta 2009

Feta-parsakaalipiirakka

Söin joitakin viikkoja sitten juhlissa aivan taivaallisen hyvää feta-parsakaalipiirakkaa, ja siitä lähtien minua oli riivannut himo tehdä moista kotonakin. Pääsiäisenä olikin mukavasti aikaa tehdä myös leipomuksia - ei ollut aikoihin tullut tehtyä minkäänlaista piirakkaa, vaikka ihan ehdottomasti suolaisten piiraiden ystävä olenkin. Tästä piirakasta tuli tosi pelkistetty ja simppeli, joskin silti supermaittava! Maistui iltapalana tomaattikeiton kera enemmän kuin hyvin. Ensi kerralla mukaan voisi heittää myös pakastepinaattia ja sipulia tuomaan lisämakua.






Pohja
100 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä

Täyte
300 g parsakaalia (pakaste)
200 g fetajuustoa
3 dl maitoa tai kermaa
3 munaa
suolaa, mustapippuria, basilikaa, timjamia

Nypi jauhot ja rasva sekaisin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaa haarukalla ja esikypsennä 200-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

Sulata ja valuta pakasteparsakaali hyvin. Levitä parsakaalinnuput ja fetakuutiot piirakkapohjan päälle. Sekoita keskenään munat, maito sekä mausteet. Kaada muna-maitoseos piirakan päälle. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä ois ollu tosi reilua kertoa meille lukijoille yhestä tärkeästä jutusta tähän reseptiin liittyen.. nimittäin tämä on niin törkeän hyvää että piirakka katoaa naamariin melkeen samantien ja täällä sitä paisutaan ku pullataikina :D

    En oo ikinä ennen tehnyt parsakaalipiirakkaa, mutta tää resepti on niin ihana että sitä tuun tekemään useamminkin! Tuunasin vaan näin ekalla kerralla sitä avomiehenkin makuun sopivaksi lisäämällä ylikypsää saunapalvia 150g mukaan plus päälle vielä emmental-raastetta. :)

    VastaaPoista
  2. Riika: mainiota, että on maistunut! :D Mä en ole tehnyt tätä piirakkaa pieneen ikuisuuteen, mutta kiitos muistutuksesta! Tämähän ei paperilla kuulosta hirveän jännittävältä reseptiltä, mutta yllättävän herkkua tämä kyllä on, sen muistan. :)

    VastaaPoista