14. tammikuuta 2012

Epätoivoinen paluuyritys featuring aika hitsin hyvä fenkoli-tomaattilisukejuttu

Kukkuu.

Laiskaakin laiskempi ruokabloggari täällä hei. En nyt ole ihan varma, mitä tuossa alkutalvesta tapahtui, mutta jostain syystä nämä blogihommat eivät enää vaan innostaneet entiseen malliin. Blogimotivaatio rypi pohjamudissa eikä sitä yksinkertaisesti vain enää kuulunut takaisin. Kului päiviä, viikkoja, kuukausia - ja sen jälkeen bloggauskynnys ehtikin kasvaa jo niin valtavaksi, että ikään kuin itsekin vähitellen unohti koko blogin olemassaolon. Pari kertaa olen näiden liki kolmen kuukauden aikana klikannut muiden blogeja jonkinlaisen inspiraatiopuuskan toivossa, mutta kun ei niin ei. Kun kiinnostus vain yksinkertaisesti kuihtuu olemattomiin, niin eipä sille oikeastaan mitään voi.


Olkoon tämä nyt kuitenkin viimeinen epätoivoinen yritykseni päästä takaisin peliin mukaan. Ehkä sen innostuksen saa taas jostain kaivettua, kun pääsee taas hommaan sisälle..? Tiedä en, mutta yrittänyttä ei laiteta.


Tänään tein joka tapauksessa jotain niin hyvää ruokaa, että hetken ajan jopa muistin, minkä takia sitä aikoinaan tuli ruokablogi perustettua: kun löytää mahtavan reseptin, tekee mieli kertoa siitä muillekin ja jakaa hyvän ruuan ilosanomaa eteenpäin. Tänään mieleni tekee toitottaa koko maailmalle, miten tajuttoman hyvää lisukeruokaa saa fenkolista, kirsikkatomaateista ja oliiveista. Kaikki kunnia reseptistä kuuluu Jamie Oliverille, jonka reseptit ovat muuten viime aikoina olleet varsinaisessa tehokäytössä keittiössäni. Reseptistä tulee olevinaan neljä lisukeannosta, mutta me vedettiin koko vuoka kyllä ihan kahteen pekkaan valkoviinissä haudutetun kananpojan lisukkeena. Sanoinko jo, että ihan tajuttoman hyvää ja maukasta? (Siitäkin huolimatta, että jätin vastoin Jamien ohjeistusta tomaatit kalttaamatta ja kuorimatta. Ja voin kanssa ei sitten tarvitse tässä ruuassa nuukailla!)


 
Paahdettua fenkolia ja tomaattia timjamin ja valkosipulin kera  
(Jamie Oliver: Happy days with the naked chef)

2 fenkolia

24 kirsikkatomaattia
kourallinen mustia oliiveja
tuoretta timjamia
2 valkosipulinkynttä
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
1 lasi valkoviiniä
pari (isoa) nokaretta voita

Leikkaa fenkolit neljään osaan ja leikkaa osat vielä kahtia. Keitä fenkoleita suolatussa vedessä 10 minuuttia. Leikkaa valkosipulinkynnet ohuiksi siivuiksi. Levitä fenkolit, kirsikkatomaatit, oliivit ja valkosipulit öljyttyyn uunivuokaan. Riivi joukkoon pieni kourallinen timjamin lehtiä. Rouhi joukkoon suolaa ja pippuria ja kaada sekaan pari lorausta oliiviöljyä. Sekoita ainekset huolellisesti keskenään ja kaada sitten päälle valkoviiniä. Siivalla koko komeuden päälle vielä voinokareita ja paista 220-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia

9 kommenttia:

  1. Kiva, kun ilmoitit itsestäsi - olenkin jo kaipaillut. :) Jos lopettaisit kokonaan, se olisi ainakin meidän kokkailuillemme iso menetys!

    Innostit minua juuri tilaamaan Jamie Oliverin kirjan itselleni, kiitos tästä.

    VastaaPoista
  2. Oijoi, toivottavasti bloggailuinto löytyy jälleen - näin kivan blogin ei soisi joutuvan telakalle! Fenkoli on itselleni toistaiseksi ihan tuntematon suuruus, mutta ruoka näyttää kyllä kuvassa oikein hyvältä. : )

    VastaaPoista
  3. Täälläkin on kaipailtu! Kiva kun palasit ja toivottavasti jaksat jatkaa!
    Fenkoli on yksi niistä jutuista joka on testaamatta, tätä ohjetta olisi siis syytä kokeilla..

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että olet palannut! Olet lemppariruokablogini, älä ikinä lopeta! Olet pelastanut monet tuskailut ennen kauppareissuja, että mitä ihmettä sitä voisi tehdä ruoaksi, ja useimmiten sivuiltasi on löytynyt helpotus :) Kiitos!
    -Penni

    VastaaPoista
  5. Hei tyypit, kiitos kauheasti mukavista sanoistanne! Kiva, että täällä joku vielä ylipäätään jaksaa käydä - ajattelin, että valtaosa lukijoista lienee karissut jo pois näin pitkän hiljaiselon aikana.

    Toivon itsekin, että bloggausmotivaatiota rupeaa taas löytymään ja tätä jaksaa jaksaa. En sinänsä haluaisi lopettaa, innostus täytyisi vain saada takaisin. Katsotaan, miten tämä tästä lähtee rullaamaan - nyt on ainakin ihan hyvä fiilis. Pitää nyt vain koittaa olla ottamatta liikaa stressiä esim. päivitystahdista, se nimittäin luo turhaa painetta ja vie bloggausinnon sen siliän tien.

    Fenkolista sen verran, että itse ainakin haluaisin käyttää ks. kasvista enemmänkin, mutta minulla on aina ollut vähän ongelmia keksiä sille kivoja käyttötarkoituksia. Tätä fenkolireseptiä suosittelen kyllä käsi sydämellä kokeilemaan. Fenkolista tuli aivan loistavan makuista valkoviini-voi-timjami-valkosipuli-haudutuksen jälkeen!

    VastaaPoista
  6. Liityn edellisiin, toivottavasti saamme pian lisaa ihania resepteja tanne :) Olen seurannut blogiasi vuoden verran ja testannut & ihastunut erityisesti tofu-resepteihin. Odotan innolla jatkoa...

    VastaaPoista
  7. Toivon myös, että jatkat bloggailua! Huushollimme kokkailuista ei tulisi mitään ilman reseptejäsi, joihin voi aina luottaa! Älä turhaan stressaa päivitystahdista - me lukijat lienemme tyytyväisiä uusista resepteistä tuli niitä päivittäin, viikottain tai kerran kuussa! :)

    VastaaPoista
  8. Hei!'
    Älä toki unohda meitä lukijoita.
    Olen saanut ruoistasi montakin inspiraatiota, joita ei muuten olisi tullut. :)
    Mutta, kuten sanottu, bloggaa vaikka hitaaseen tahtiin, ilman stressiä. :)
    ST

    VastaaPoista
  9. Riikka ja anonyymit, kiitos teillekin kannustavista kommenteistanne! Joo, pitää vaan jatkaa tätä hommaa omaan tahtiin ja yrittää olla ottamatta liikaa paineita, niin eiköhän tämä tästä. :)

    VastaaPoista