13. elokuuta 2011

Yrttikuhaa ja tomaatti-basilikarisottoa

Ah mikä laiskanpullea lauantai! Tämä taitaa olla ensimmäinen viikonloppu sitten toukokuun, kun ei ole mitään suunniteltua tekemistä tai velvollisuuksia. Suosittelen lämpimästi muillekin - siitäkin huolimatta, että kesää on (olevinaan) vielä jäljellä ja vielä pitäisi jaksaa suorittaa, tehdä ja puuhata kaikenlaista ja ottaa kaikki ilo irti viimeisistä lämpimistä päivistä. Aina ei kuitenkaan vaan yksiselitteisesti jaksa, ja niinpä tämä päivä onkin kulunut rennon oleilun, vetkuilun ja hidastemposein kokkailun ja viineilyn parissa. Alla lopputulos, jonka myötä toivotan rentouttavaa viikonloppua muillekin!


(kahdelle)

Yrttikuha

n. 300 g kuhaa fileenä
oliiviöljyä
merisuolaa ja mustapippuria
kuivattua oreganoa
Lämmintä Sisiliaa
sitruunaa

Asettele kuhafileet voideltuun uunivuokaan ja pirskota niiden päälle oliiviöljyä. Ripauta perään suolaa ja pippuria sekä kuivattuja yrttejä makusi mukaan. Asettele sitruunaviipaleet kalojen päälle, peitä vuoka foliolla ja paista kaloja 180-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia, riippuen fileiden paksuudesta.


Tomaatti-basilikarisotto

1 pienehkä sipuli
1 valkosipulinkynsi
1,5 dl risottoriisiä, esim. arborio
5 dl kasvislientä
1 dl valkoviiniä
mustapippuria
1/2 rs kirsikkatomaatteja
1/2 ruukku basilikaa
reilu nokare voita
raastettua parmesania

Hienonna sipulit ja valkosipuli. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja kuullota sipulit siinä.
Kumoa kattilaan riisit ja sekoittele, kunnes riisi alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää sitten joukkoon loraus kasvislientä ja sekoittele. Lisää lientä ja valkoviiniä vuorotellen vähän kerrallaan, kun edellinen nestelisäys on imeytynyt riisiin. Jatka näin, kunnes riisi on pehmeää ja kermaista. Mausta mustapippurilla ja lisää joukkoon halkaistut kirsikkatomaatit sekä silputtu basilika. Lisää lopuksi joukkoon voi ja parmesaanijuusto ja sekoita huolellisesti.


3 kommenttia:

  1. Herkullista.
    Blogissani on tunnustus sinulle.

    VastaaPoista
  2. Nam, tätä täytyy kokeilla sillä rakastan kalaa:).

    VastaaPoista
  3. Tupu: kiitos kaunis :)

    Eámanë Ringëril: minä myös, mutta tuoretta kalaa tulee lohta lukuunottamatta syötyä melko harvoin! Siksi esimerkiksi kuha on meillä harvinaislaatuista herkkua :)

    VastaaPoista