4. syyskuuta 2010

Kookoksinen tofu-kaaliwokki

Kun sääolosuhteet muuttuvat koleiksi ja kylmiksi ja taivaalta tihkuu märkää lälliä, alan automaattisesti hakeutua turvallisten lohturuokien äärelle. Tekee mieli lelliä itseään sellaisilla asioilla, joista pitää. Niinpä olen viime aikoina alkanut heitellä patoihin ja pannuihin kaikenlaisia lemppariasioita. Tässä ruoassa ne olivat tofu, kookos, kaali ja pähkinät. Tämä on niitä reseptejä, joita tulee aniharvoin laitettua blogiin asti - nuudeli-kasvismössöä, juu, tosi innovatiivista... Fakta kuitenkin, on että 90 % laittamistani ruoista on juurikin näitä arjen nopeita ja mutkattomia tekeleitä, joten tässäpä tulee yksi meidän keittiön säännöllinen vakiovieras.

    

(4 annosta)


300 g tofua
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 varhaiskaali
2 porkkanaa
1 paprika
3 levyä nuudeleita
5 dl kookosmaitoa
n. 2 dl cashewpähkinöitä rouhittuna
punaista currytahnaa
soijakastiketta
rouhittua mustapippuria

Paloittele tofu ja paista palat pannulla öljyssä. Huljuta palojen päälle paistaessa soijakastiketta antamaan makua. Kun tofut ovat ottaneet hieman väriä itseensä, siirrä ne syrjään odottamaan.

Silppua sipuli ja valkosipuli. Suikaloi kaali, porkkanat ja paprika. Kuumenna pannulla loraus öljyä ja freesaa siinä valkosipuli ja sipuli. Lisää joukkoon kaali ja paistele sekoittaen. Kun kaali alkaa painua vähän kasaan, lisää pannulle myös porkkanat ja paprikat. Keitä tällä välin nuudelit kypsiksi. Kun kasvikset alkavat pehmetä, kaada pannulle kookosmaito. Lisää joukkoon punaista currytahnaa maun mukaan. Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia. Sekoita lopuksi joukkoon keitetyt nuudelit, tofut ja cashewpähkinät. Mausta soijakastikkeella ja mustapippurilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti