18. joulukuuta 2009

Kookoksinen kikherne-kaaliwokki

Minulle käy äärettömän harvoin niin, että en vielä ruokakauppaan astellessanikaan tiedä, mitä ihmettä sitä ruuaksi tekisi. Yleensä suunnittelen ateriat useaksi päiväksi eteenpäin, ja takataskussa on normaalisti liuta reseptejä, jotka odottavat pääsyänsä kokeiluun. Eräs kerta jäin sitten kauppaan haahuilemaan huuli pyöreänä, kun pää löi tyhjää eikä mitään oikein tehnyt mieli. Aikani pähkäiltyäni inspiroiduin sitten loppujen lopuksi kaalista, kookoksesta ja kikherneistä. Kaikki äärimmäisen hienoja raaka-aineita, joten kovin pahasti ei metsään voinut mennä - eikä mentykään. Näitä hatusta vedettyjä ex tempore -ruokia pitäisi harrastaa useamminkin!

          
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
4 jumboherkkusientä
reilun kokoinen pala kaalia
1 keltainen paprika
2 dl kookoskermaa
vettä tai kasvislientä tarpeen mukaan
1 tlk kikherneitä
garam masalaaa
soijakastiketta
kuivattua punaista chiliä
n.150 g nuudeleita

Silppua sipuli, murskaa valkosipulinkynnet ja palottele sienet. Suikaloi kaali ja paprika. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota siinä sipulit. Lisää sienet joukkoon, ruskista. Lisää sitten kaali ja paistele tovi sekoittaen. Kaada sitten pannulle kookoskerma sekä paprikat. Anna muhia miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes kaali on pehmennyt (n. 20-30 minuuttia). Lisää tarpeen mukaan vettä. Lisää lopuksi pannulle kikherneet ja mausteet ja anna hautua vielä hetki. Kääntele lopuksi joukkoon keitetyt nuudelit.

       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti