18. syyskuuta 2008

Kikhernerisotto

Satuinpa viime viikolla astumaan ensimmäistä kertaa Onks tää vegaania? -blogiin, josta mukaani tarttui mielenkiintoni herättänyt kikhernerisoton ohje. Täytyy kyllä olla kiitollinen erilaisten ruokablogien olemassaolosta, niin paljon hienoja ja inspiroivia reseptejä osuu kohdalle päivittäin. Alunperin resepti on peräisin Maku -lehden reseptiarkistosta. Mitään ihan perusrisottoa tämä ei ole, vaan ruokaa hallitsee perinteiset intialaiset mausteet. Minun tuotokseni jäi aavistuksen verran liian kuivaksi, mutta muutoin oli erittäin toimivaa ja maistuvaa!
 


Otin vaikutteita molemmista ohjeista, tässä siis minun versioni:

2 dl risottoriisiä
1/2 dl paahdettuja pinjansiemeniä
1 prk
(380/230 g) kikherneitä

Kastike 

2 dl kookosmaitoa
1/2 tl currya
1/4 tl juustokuminaa eli jeeraa
1/4 tl kurkumaa
1/4 tl jauhettua korianteria
1/2 rkl merisuolaa
2 rkl tomaattipyreetä
2 valkosipulinkynttä
1 dl viipaloituja herkkusieniä
1 paprika
1/2 kukkakaali

Keitä riisi kypsäksi ja sekoita valutetut kikherneet ja paahdetut pinjansiemenet joukkoon. Lisää vettä sen verran, että risotto pysyy kosteana. Peitä kannella.

Valmista kastike sekoittamalla kattilassa kookosmaitoon mausteet ja tomaattipyree. Purista joukkoon valkosipulit. Kuumenna seos kiehuvaksi. Pilko sienet, paprikat ja kukkakaali. Lisää kasvikset kookosseokseen. Anna kasvisten hautua liemessä miedolla lämmöllä jonkin aikaa, älä ylikypsennä, kasvikset saavat napsahtaa hampaissa. Sekoita kasvis-kookosliemi risoton joukkoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti