22. huhtikuuta 2009

Punajuuri-soijarouhekastike

Olen käyttänyt soijarouhetta ruuanlaitossa jo yli kymmenen vuotta, ja luonnollisesti tuona aikana olen ehtinyt vääntää aika hurjan monet soijarouhekastikkeet. Pieni variaatio oli tällä erää siis ehkä enemmän kuin paikallaan! Punajuuri, aura ja ranskankerma toivatkin ihan uudenlaista potkua soijarouhekastikkeeseen. Suolakurkku olisi varmasti toiminut tuolla seassa myös tosi hyvin, mutta sitä ei nyt tähän hätään ollut.

Viime päivät ovat kuluneet armottoman purkamisen, pakkaamisen, puunaamisen ja jynssäämisen parissa, ja sama meininki jatkuu vielä seuraavat pari päivää, kunnes pääsemme loppuviikosta muuttamaan uuteen kotiin. Muutamme tosiaan toiseen kaupunkiin, joten hommia ja järjestelyä on piisannut. Tässä vaiheessa jätänkin blogin pienimuotoiselle tauolle, ja palailen sitten jossain vaiheessa, kunhan nyt elämä on asettunut uomiinsa uudessa kodissa ja kaupungissa. Siihen asti kuitenkin heippahei ja nauttikaa keväästä! :)




Punajuuri-soijarouhekastike
n. 4 annosta

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 dl tummaa soijarouhetta
4 punajuurta
1 prk ranskankermaa
n. 1 dl kasvislientä
mustapippuria, suolaa, persiljaa
aurajuustoa

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet ja raasta punajuuret. Kuumenna loraus öljyä pannulla. Lisää siihen mausteita, joilla haluat soijarouheen maustaa (jauhelihamaustetta, paprikajauhetta, mustapippuria..). Lisää sipuli ja valkosipuli öljyseokseen kuullottumaan. Kääntele hetki, ja lisää sitten kuiva soijarouhe sekä sen verran vettä, että soijarouhe kostuu. Paistele ja turvota soijarouhetta hiljalleen öljy-mausteseoksessa lisäämällä pannulle mausteita ja vettä sitä mukaa kun soijarouhe imee vettä itseensä.  Jatka näin, kunnes soijasouhe ei näytä enää ottavan nestettä vastaan. Sekoita joukkoon punajuuret. Lisää ranskankerma, kasvisliemi ja mausteet. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, kunnes punajuuri on pehmentynyt sopivasti. Tarjoa pastan tai perunoiden kanssa. Ripottele halutessasti annosten päälle murusteltua aurajuustoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti