1. elokuuta 2009

Uunimunakas

Viime viikolla tajusin elämäni ensimmäistä kertaa valmistaa munakasta uunissa. Munakas ei nyt sinänsä ole mikään erikoinen tai bloggaamisen arvoinen ruoka, mutta oivallus oli mielestäni kerrassaan mainio; tähän sai upotettua jääkaapissa pyöriviä jämäpaloja, ja lisäksi isosta satsista piisasi sekä ilta- että aamupalaksi. Munakkaaseen upposivat tällä haavaa fetajuuston jämät, oliivipurkin pohjat sekä ruuanlaitosta ylijääneet herkkusienet ja paprikat. Allekirjoittanut sai tästä itselleen erityisen hyvän mielen, kun kaiken ylimääräisen ruuanlaittomateriaalin sai valjastettua hyötykäyttöön yhden ruuan muodossa :) Mikäli ainainen leivän pupeltaminen kyllästyttää, uunimunakas maittaa lämpimänä iltapalana ja seuraavana päivänä kylmänä tai uudelleenlämmitettynä aamupalana.



(4 annosta)

1 punainen paprika
4 jumboherkkusientä
1 kesäsipuli
n. 70 g fetajuustoa
pieni kourallinen mustia oliiveja
10 kananmunaa
1 dl vettä
suolaa, mustapippuria, basilikaa, oreganoa, paprikajauhetta
emmentalraastetta

Paloittele paprika, sienet ja sipuli. Freesaa ne kevyesti pannulla öljytilkassa. Kuutioi feta ja halkaise oliivit kahtia. Voitele esim. piirakkavuoka ja kaada paprikat, sienet, sipulit, fetat ja oliivit sen pohjalle. Sekoita keskenään munat, vesi ja mausteet ja kaada seos kasvisten päälle. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200-asteisessa noin 20-30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti