15. joulukuuta 2008

Marinoidut vuohenjuusto- ja fetapalat

Miksiköhän en ole koskaan aiemmin tajunnut marinoida juustoa itse? Toissa viikolla maailmani avartui ihan todenteolla, kun marinoitujen juustojen reseptejä sikisi vähän joka puolelta. Marinoidut vuohenjuustopalat osuivat ensin kohdalle mainiosta Aurinkokeittiöni -kirjasta. Heti perään Voisilmäpelissä blogattiin marinoitua fetaa. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin ryhtyä marinointitalkoisiin itsekin. Tuli oikein passeliin saumaan kyllä, sillä kotona pyöri muutamaakin eri tuoreyrttiä, jotka lähenivät nahistumispistettään. Kaikki muutkin tarvittavat ainesosat löytyi näppärästi kotoa.

Vuohenjuustoresepti on hieman monimutkaisempi, siinä läträtään kuumalla öljyllä ja ohjeessa kehotetaan marinoimaan juustoja jopa muutamia viikkoja. Noudatin ohjetta, mutta samanlaista jälkeä varmasti tulee yksinkertaisemmallakin kaavalla.



Marinoidut vuohenjuustopalat (ohje Aurinkokeittiöni -kirjasta, suluissa minun muutokset)

5 dl oliiviöljyä (minulla vain noin 2 dl)
6-8 pientä vuohenjuustopalaa
2 laakerinlehteä
2 timjaminoksaa
2 rosmariininoksaa (korvasin kuivatulla rosmariinilla)
(0,5 rkl tuoretta basilikaa)
1-2 kuorittua valkosipulinkynttä
(1 tl erivärisiä kokonaisia pippureita)

Kuumenna oliiviöljy. Pane juustonpalat lasipurkkeihin ja lisää laakerinlehdet, timjami, rosmariini ja valkosipulinkynnet. Täytä purkit kuumalla oliiviöljyllä, sulje purkit tiiviisti ja anna vetäytyä muutamia viikkoja jääkaapissa.

Marinoitu feta (sovellettu Voisilmäpelin ohjeesta)

2 dl oliiviöljyä
0,5 rkl tuoretta basilikaa
0,5 rkl tuoretta timjamia
0,5 rkl tuoretta persiljaa
0,5 tl kuivattua rosmariinia
1 aurinkokuivattu tomaatti
1 valkosipulinkynsi
0,5 rkl erivärisiä kokonaisia pippureita

200 g fetajuustoa

Kuutioi feta. Älä leikkaa liian pieniksi paloiksi, koska ne murenevat helposti käsittelyssä. Murskaa valkosipuli ja leikkaa oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit ihan pieniksi paloiksi. Sekoita valkosipuli, tomaatit ja yrtit oliiviöljyyn. Laita fetakuutiot ilmatiiviiseen purkkiin tai rasiaan ja kaada marinadi päälle. Pyörittele sen verran että kaikki fetakuutiot ovat öljyn peitossa. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään 24 tuntia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti