17. joulukuuta 2008

Herkkusieni-kylmäsavulohikiusaus

Viime viikolla minua oli jo usean päivän ajan riivannut aivan hillitön himo kylmäsavulohta kohtaan, tai tarkemmin ottaen kylmäsavulohella ryyditettyä kiusausta kohtaan. Sellaistahan sitten piti tekemäni, ovathan simppelit uuniruuat noin muutenkin kovasti pop näinä koleina ja pimeinä talvipäivinä. Viime viikko oli superkiireinen eikä ruuanlaittoon tahtonut uhrata juurikaan aikaa, ja siis tämähän on oikeasti pikaruoka ovelassa valeasussa, sillä ruuan aktiivinen valmistusaika on todella lyhyt. Kiitos pakastealtaan peruna-sipulisekoituspussi, että teet elämästä toisinaan aivan naurettavan helppoa :)



750 g peruna-sipulisekoitusta
300 g kylmäsavulohta
1 tlk herkkusieniä
pieni pala purjoa
nippu tuoretta tilliä
4 dl ruokakermaa
suolaa, mustapippuria, sitruunapippuria

Levitä voidellun uunivuoan pohjalle kerros peruna-sipulisekoitusta ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Lisää päälle paloitellut kylmäsavulohet, herkkusienet, pannulla freesattu purjo sekä tilli, ja levitä niiden päälle loput peruna-sipulisekoituksesta sekä suolaa ja pippuria. Kaada päälle ruokakerma ja kypsennä 200-asteisessa uunissa noin tunti, tai kunnes kerma on hyytynyt. Anna vetäytyä hyvin ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti