6. lokakuuta 2008

Napolin kasvisvuoka

Viikonloppuisin sitä uhraa kernaasti vähän enemmän aikaa ruuanlaittoon, ja niinpä eilisen sunnuntain ratoksi tein laatikkoruokaa. Olin ihan hirvittävän nälissäni koko kypsentämisprosessin ajan, mutta onneksi tätä uuniruokaa kannatti odottaa :) Alkuperäinen ohje on Pirkalta, olen vain jauhelihan taas vaihtanut soijarouheeseen. Erityisen kivaa oli se, että soijarouhe maistui kerrankin - kiitos sinihomejuuston.



800 g perunoita
1-2 sipulia
1/2 kesäkurpitsa
3 tomaattia
2 dl soijarouhetta
mustapippuria, oreganoa, basilikaa
125 g sinihomejuustoa
suolaa
n. 1,5 dl vettä
2 rkl vehnäjauhoja

Pinnalle:
0,5 dl parmesanjuustoa raastettuna
0,25 dl korppujauhoja
0,5 dl persiljaa
1 valkosipulinkynsi

Kuori perunat ja sipulit. Viipaloi ne ja raasta kesäkurpitsa monitoimikoneella. Viipaloi tomaatit. Paista soijarouhetta pannulla öljytilkassa, johon on sekoitettu mausteet. Lisää vettä vähitellen lisää ja lisäile mausteita. Jatka, kunnes soijarouhe ei enä ime vettä itseensä. Mausta soijarouhe sinihomejuustolla. Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain perunoita, sipuleita, kesäkurpitsaa, tomaattiviipaleita ja soijarouheseosta. Jätä päällimmäiseksi peruna- ja tomaattikerros. Ripottele perunakerrosten päälle hieman suolaa. Sekoita vehnäjauhot veteen ja kaada seos vuokaan. Paista 200 asteessa 50 minuuttia.
Sekoita juustoraaste, korppujauhot, hienonnettu persilja ja valkosipuli keskenään. Ripottele seos vuoan pinnalle ja jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti