16. helmikuuta 2010

Tonnikalaa wasabikastikkeessa

Tänään kuuluisi varmaan postailla teeman mukaisesti hernekeittoa ja laskiaispullia, mutta koska en nyt näytä olevan alkuunkaan ajan hermolla, niin tässä tulee nyt sitten jotain ihan muuta. Ostan pakastealtaan tonnikalapihvejä aniharvoin, ja tuoretta tonnikalaa vielä harvemmin (=kerran vuodessa), vaikka ihan rehellisesti sanottuna voisin syödä niitä vaikka viikottain. Taloudelliset ja eettiset syyt kuitenkin estävät tämän, joten tonnikalapihvipäivä on aina jokseenkin spesiaali päivä. Tällä kertaa tarjosin tunaa hurjan simppelin wasabimajoneesin sekä kurkkutikkujen kera. Resepti osui silmään Otavan Kalat ja merenantimet -opuksesta, joka tarttui taannoin mukaani kirjakaupasta. Kuulosti jännittävältä ja niin piristävän erilaiselta, että oli pakko laittaa kokeiluun - wasabia ei nimittäin koskaan tule hyödynnettyä muualla kuin sushissa. Kurkkutikkujen lisäksi lykkäsin lisukkeeksi vielä riisiä, jotta ateria olisi vähän täyttävämpi.

Kirjan kuvassa tuo wasabisoosi oli muuten raikkaan mintunvihreän väristä ja siksi niin ihanan houkuttelevaa, kun taas oma tuotokseni oli vitivalkoista ja superankeaa. Eihän tällä tietenkään mitään merkitystä ole, mutta jotenkin sitä vaan aina tuntee itsensä vähän huijatuksi :D 

       

4 tonnikalafileetä
3 rkl limen mehua
suolaa, rouhittua mustapippuria
3 rkl majoneesia
1 dl kermaa
1 rkl wasabitahnaa
1 kurkku

Valele tonnikalafileet 2 rkl:lla limen mehua ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita majoneesi kerman, wasabin ja lopun limen mehun kanssa tasaiseksi seokseksi. Mausta seos suolalla. Halkaise kurkku pituussuunnassa ja leikkaa kurkunpuolikkaat noin 10 cm:n pituisiksi tikuiksi. Kuumenna öljy pannulla ja paista fileet keskilämmöllä molemmilta puolilta noin 1-3 minuuttia, halutusta kypsyysasteesta riippuen. Tarjoa kalat kurkkutikkujen ja wasabimajoneesin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti