5. marraskuuta 2009

Rucola-perunakeitto kylmäsavulohella

Inspiraatio tähän ruokaan lähti pakkasessa köllöttävistä kylmäsavulohiviipaleista. Kaavailin alunperin tekeväni jonkinlaista kylmää kurkkukeittoa kylmäsavulohella höystettynä, mutta tulin sitten kuitenkin järkiini: kuka hullu nyt tähän aikaan vuodesta tekee kylmää keittoa pääruuaksi? Soppa vaihtui näin ollen lämpimään rucola-perunakeittoon, joka on oikeastaan ihan tavallinen purjo-perunasosekeitto, johon on heitetty sekaan ruukullinen rucolaa. Oli naminamisoppaa! Keitto toimii vallan hienosti myös ilman kalaa, vaikkakaan ei toki ole silloin yhtä ruokaisa.


(2-3 annosta, muistaakseni)

1/2 purjo
4 isoa perunaa (yht. noin 400 g)
7 dl kasvislientä
1 ruukku rucolaa
1 dl ruokakermaa
mustapippuria
n. 120 g kylmäsavulohta

Pilko purjo ja perunat. Kuumenna kattilan pohjalla liraus öljyä ja kuullota purjoa siinä hetki. Kaada päälle kasvisliemi ja anna kiehahtaa. Heitä perunat sekaan ja keitä kunnes ovat kypsiä. Silppua sekaan rucola ja ota kattila pois liedeltä. Soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi. Kuumenna keitto uudestaan ja lisää joukkoon ruokakerma. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla (muista kuitenkin, että kylmäsavulohi tuo keittoon vielä oman suolaisuutensa). Lisää lohiviipaleet keittoon juuri ennen tarjoilua.

          

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti