13. kesäkuuta 2012

Kukkakaali-parsakaaligratiini

Sunnuntairuoka on minusta ihana käsite. Ainakin omassa päässäni sunnuntairuuan perusolemukseen kuuluu kiireettömyys, konstailemattomuus ja kotoisuus. Tiedättehän; aurinko paistaa, kokkaillaan löysin ottein kuin hidastetussa filmissä, myhäillään tyytyväisinä ruokapöydässä, rääpitään ruokaa jälkeenpäin suoraan uunivuoasta ja otetaan kenties päälle pienet päivänokoset. Rakkaudella kokattu mutkaton kotiruoka on sitä paitsi yleensä sitä kaikkein parasta. Sellainen oli viimekin sunnuntai!
 

Kukkakaali-parsakaaligratiini
(lisukkeeksi neljälle)

1 parsakaali
1 kukkakaali
1 prk (2,5 dl) kolmen juuston kermaa
1 prk (2 dl) tavallista kermaa
suolaa, pippuria
ruohosipulia
raastettua parmesania


Paloittele parsa- ja kukkakaali. Keitä ne lähes kypsiksi ja valuta. Voitele uunivuoka ja kaada kaalit vuokaan. Kaada päälle kermat, mausta suolalla ja pippurilla ja saksi joukkoon ruohosipulia. Kuorruta lopuksi raastetulla parmesanilla. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.


Gratiinin kanssa syötiin ilmakuivattuun kinkkuun kääräistyä broilerinfileetä. Samalla pannulla paistui reilusa oliiviöljyssä myös terttukirsikkatomaatit.

3 kommenttia:

  1. Ei voi olla totta!!! Mulla on just uunisa parsakaali-kukkakaaligratiini:D Tein vaan juustoisen valkokastikkeen kuorrutteeksi ja tuota parmesaania lisäsin itekkin maun vuoksi:P

    VastaaPoista
  2. Pupu, no jopas sattuikin! :D Mutta mikäs siinä, tämähän on vallan herkkua pöperöä!

    VastaaPoista
  3. Hehee, ja eilen tein taas lissää tällä sun reseptillä:D Tykkäsin enempi tästä versiosta ku ei ollu niin tuhtia ja ukkoki oli ihanan hulluna gratiiniin:)

    VastaaPoista