4. maaliskuuta 2012

Lisukkeita juureksista

Hyvä ruoka ja auringontäyteinen kevätpäivä, niistä oli tämä laiskanpulskea sunnuntai tehty!
Kauniin ja kiireettömän päivän ratoksi reippailimme tänään Stockan Herkkuun, tuohon henk.koht. ruokaparatiisiini. Mukaan sieltä lähti tällä kertaa luomujuureksia ja lampaan paahtopaistia. Vaikka taloudessamme syödäänkiin punaista lihaa hyvin harvoin ja harkitusti, kanssa-asukin toiveesta tänään lautaselle päätyi tosiaan lammasta - joka olikin itselleni täysin uusi ruokatuttavuus. Sen lisäksi ateriakokonaisuuteen kuului myös punaviinikastiketta, yrttivoissa paistettuja juureksia sekä paahdettuja perunanpuolikkaita. Erityisesti parmesanilla kuorrutetut perunanpuolikkaat olivat tämän ruokakunnan mieleen, rosmariinipotut sen sijaan jäivät vähän vaisuiksi. 


Uunissa paahdetut perunanpuolikkaat (rosmariini- ja parmesanoptiolla)

pestyjä perunoita
oliiviöljyä
sormisuolaa
kuivattua rosmariinia
raastettua parmesania

Halkaise perunat pituussuunnassa kahtia ja aseta ne uunivuokaan leikkuupinta ylöspäin. Valele perunoille oliiviöljyä ja sirottele päälle sormisuolaa. Ripottele päälle joko kuivattua rosmariinia tai raastettua parmesania, tai miksei vaikka molempia. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, tai kunnes perunat ovat sisältä pehmeitä.


Yrtti-valkosipulivoissa paistetut juurekset

200 g palsternakkaa
3 isoa porkkanaa
300 g maa-artisokkia
voita
2 valkosipulinkynttä
kuivattua timjamia ja rosmariinia
suolaa ja pippuria myllystä

Kuori ja paloittele palsternakka, porkkanat ja maa-artisokat. Paista juurekset suolavedessä al denteksi. Kuumenna reilu nokare voita pannulla, heitä sekaan murskatut valkosipulinkynnet sekä rosmariinia ja timjamia. Sekoita nopeasti ja kaada juurekset pannulle. Freesaa kasviksia noin 7 minuuttia, lisää yrttejä tarpeen mukaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti