18. marraskuuta 2010

Rocky Road

Kuten ehkä blogiani pidempään seuranneille on tullut varmasti jo selväksi, en juurikaan harrasta jälkiruokien tai muiden makeiden herkkujen tekoa. Silloin kun moisia intoudun tekemään, suosin simppelejä reseptejä, jotka jättävät vähän tai ei yhtään varaa epäonnistumiselle. Tämä vaahtokarkki-suklaaherkku on idioottivarmaa kamaa; tätä ei voi mokata, ja tämä on aina yhtä hyvää.

Olen tehnyt näitä Rocky Road -nimellä tunnettuja herkkusia ennenkin, mutta nyt muistin niiden olemassaolon pienoisen tauon jälkeen, kun resepti tulla tupsahti vastaan Ruokatorstain joulu -keittokirjassa. Sain käsiini arvostelukappaleen kyseistä kirjaa, ja täytyy sanoa, että olen haltioissani! Vannoutuneelle Ruokatorstai-fanille opus on silkkaa nannaa, sillä kirjaan on koottu Hesarin ruokasivujen parhaat jouluaiheiset reseptit, yhteensä yli 200 kappaletta. Mukaan mahtuu niin perinteisiä jouluruokia kuin uudempiakin oivalluksia, leipomuksia, ruoka-aiheisia lahjaideoita, makeita herkkuja sekä reseptiikkaa pikkujouluihin ja uuteen vuoteen - unohtamatta juomapuoltakaan. Kaiken kaikkiaan aivan huippu opus; tiivis mutta monipuolinen, ja alusta loppuun taattua laatua. Minä pidän Ruokatorstain resepteissä eritoten siitä, että tiedän, että niihin voi luottaa. Turhankin monista keittokirjoista tulee nimittäin nykyään sellainen olo, että onkohan kukaan oikeasti edes kokeillut niitä reseptejä käytännössä. Taidan nyt myös tietää, mitä toivoa joulupukilta; aloin nimittäin himota sitä tavallista Ruokatorstai-kirjaa ihan hillittömän paljon...

Mutta sitten asiaan, eli reseptiin. Ruokatorstain Rocky Road -resepti löytyy alkuperäismuodossaan mm. täältä, alla on oma tämänkertainen sovellukseni siitä. Alkuperäiseen ohjeeseen tulee tummaa suklaata, rusinoita ja pekaanipähkinöitä - minulla oli tällä kertaa niiden tilalla maitosuklaata, Marianne-rouhetta ja pistaasipähkinöitä. Varoitus: nämä ovat äkkimakeaa tavaraa!


















 200 g maitosuklaata
1/2 dl Marianne-rouhetta
1 dl pistaasipähkinöitä
100 g vaahtokarkkeja

Paloittele suklaa kulhoon. Sulata se mikroaaltouunissa niin, että sekoittelet seosta pienin väliajoin. Kuori pistaasit ja rouhi niitä veitsellä hieman. Jos vaahtokarkit ovat hyvin suuria, paloittele hieman niitäkin. Sekoita ainekset yhteen. Levitä massa voi- tai leivinpaperin päälle vuokaan. Nosta kylmään jähmettymään. Leikkaa jähmettynyt levy paloiksi terävällä veitsellä. Tarjoa.

4 kommenttia:

  1. Hyvän näköistä, mutta onkohan tuo imelää.. pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Hmm, en ole ennen tuollaisesta kuullutkaan. Itsellenikin tulee mieleen, että onko kovin makeaa?
    Toisaalta, jos pistaasit vaihtaisi suolattuihin/paahdettuihin, makuun voisi tulla tasapainottavat twist?
    Tipi

    VastaaPoista
  3. Anna ja Tipi, no makeita nämä kyllä toki ovat! Itselleni jopa vähän överimakeita tummasta suklaata tehtynä, mutta maitosuklaasta tehtynä just passeleita. Makeanhimo lähtee parilla palalla, vaikka näihin tuleekin yleensä ihan hillitön himo. Ja nuo käyttämäi pistaasit olivat suolattuja ja paahdettuja, eli niistä tuli häivähdys suolaisuutta mukaan.

    VastaaPoista
  4. oii, rocky roadia olen juuri aikeissa tehdä. niin hyvää! :)

    VastaaPoista