3. marraskuuta 2010

Linssi-ohrapata

Vaikken hirveästi ole syksyn aikana ehtinyt bloggailemaan, kerrottakoon nyt, että syksyn keittiölemppareihin on kuulunut mm. kaali. Joka kerta kun teen kaaliruokaa, tulen miettineeksi, että tätä raaka-ainetta täytyisi hyödyntää enemmänkin. Kaali on edullista, riittoisaa, sesongin mukaista, herkullista - eikä nyt hirvittävän epäterveellistäkään ;)

Toinen ruoka-asia, jonka tässä taannoin kaivoin naftaliinista, on ohra. Olin unohtanut ohran olemassaolon luvattoman pitkäksi aikaa. En ole mikään riisin ylin ystävä, joten ohra päihittää sen mennen tullen ruoassa kuin ruoassa (lukuun ottamatta ehkä risottoa sekä aasialaisia ruokia, joihin basmati- tai jasmiiniriisi on ehdoton).

Vaikkei alla olevan kuvan perusteella ehkä uskoisikaan, tämä linssi-kaali-ohrapläjäys oli mainion makuista ja muhevaa syyspöperöä. Ruoan tekemisestä on jo niin monta viikkoa, etten valitettavasti muista esim. ainesosien määriä kovinkaan tarkasti. Älkää siis uskoko alla olevaa reseptiä ainakaan nesteiden osalta, ne voi olla vähän sinnepäin...


(2 annosta)

1 dl punaisia linssejä
1 pieni sipuli
n. 300 g kaalia
n. 4 dl kasvislientä
1 dl rikottuja esikypsennettyjä ohrasuurimoita
2 porkkanaa
meiramia, suolaa, mustapippuria

Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna sipuli ja pilko kaali ja porkkanat. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota siinä sipulit. Lisää silputtu kaali joukkoon ja freesaa hiljalleen, kunnes kaali alkaa pehmetä ja painua kasaan. Kaada päälle kasvisliemi ja anna kiehahtaa. Lisää joukkoon ohra. Kun ohra alkaa olla lähes kypsää, kaada joukkoon porkkanat. Lisää tarpeen mukaan vettä. Hauduta, kunnes porkkanat ovat kypsiä. Mausta meiramilla, mustapippurilla ja suolalla. Anna hautua vielä hetki. Lisää lopuksi joukkoon keitetyt linssit.

4 kommenttia:

  1. Tällaisia perus"pläjäyksiä" on ihan liian vähän kasvisruokaohjeissa. Ohraa ei tule kovin usein käytettyä ruoissa, joten kiitos muistutuksesta, ohra takaisin ruokiin :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa tosi herkulliselta. Varmasti oivaa syysruokaa. Täytyypä kokeilla :)

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä sekä kaalista että ohrasta. Ohraa olen käyttänyt etupäässä uunipuurossa ja tosiaan kaaliruoissa. Hyvää on ruokasi.

    VastaaPoista
  4. Otto: yksinkertaiset kasvisruoat ovat, yllättävää kyllä, yleensä niitä kaikkein herkuimpia :) minä tykkään ohran rakenteesta ja purutuntumasta - nyt todellakin pitää ryhdistäytyä sen suhteen!

    Tiina: tällaiset pannulla tai uunissa muhineet mukavuusruoat sopivat kyllä kuin nenä päähän näihin koleisiin päiviin. Toivottavasti ruoka maittaa!

    Arleena: minä en tosiaan ollut käyttänyt ohraa aikoihin, mutta se tekee nyt ehdottomasti paluuta keittiööni.. Risottoakin voisi kokeilla ohrasta, ohrattoreseptejähän näkyy nyt joka puolella.

    VastaaPoista