18. heinäkuuta 2011

Hedelmäinen leipäjuustosalaatti

Tervehdys! Ja heti ensialkuun pahoittelut täysin spontaanista, vahingossa liki neliviikkoiseksi venähtäneestä blogihiljaisuudesta. Näin se kesä ja elämä vie mennessään, enkä ole viime viikkoina miettinyt ruoanlaittoa sen pahemmin kuin tätä blogiakaan. Mitään hirveän reipasta postailutahtia ei ole luvassa vielä ihan hetkeen, sillä jostain syystä tämä kesä on latistanut kokkailuintoni lähes kokonaan; kyökin puolella valmistuu tällä hetkellä lähinnä samoja vanhoja perusruokia, jotka on täälläkin jo nähty...

Mutta jotta blogi säilyisi edes jokseenkin hengissä kesänkin ajan, voisin koittaa postailla tänne edes iltapalareseptiikkaa, eli toisin sanoen salaatteja ja muita pikkupurtavia. Kas tässä näin alkajaisiksi yksi kesäinen salaattiohje vaikkapa pian koittavien helteiden varalle
- itse ainakin aion pysyä mahdollisimman kaukana uunista ja liedestä, sen verran tukalat oltavat niiden käyttäminen superhelteiden aikaan aiheuttaa.
Nautiskellaan kesästä, elosta ja olosta! :)


friseesalaattia
hunajamelonia
nektariinia
leipäjuustoa
edam-juustoa
kurkkua
kesäsipulia
Kastike
1-2 rkl oliiviöljyä
2 tl sitruunamehua
½ tl dijonsinappia
suolaa
mustapippuria
tilkka juoksevaa hunajaa

Revi salaatti. Leikkaa hunajameloni, nektariini ja juustot kuutioiksi. Paloittele myös kurkku ja silppua kesäsipuli. Yhdistä kaikki ainekset salaattikulhossa. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja lisää salaattiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti