11. maaliskuuta 2009

Katkarapu-kookoskasari

Seuraava resepti on jo kertaalleen blogissani julkaistu, mutta koska tuosta on aikaa jo lähes vuosi, uusintakierros ei liene pahitteeksi. Maailmassa on olemassa nyt ilmeisesti kaksi ruokaa, joihin en nähtävästi kykene koskaan kyllästymään; toinen on fetasalaatti ja toinen on sitten tämä. Kaikessa ykisnkertaisuudessaan erittäin mainio ruoka, joka on onnistunut pysyttelemään kestosuosikeissani jo vaikka kuinka monta vuotta. Selvisipä Googlen avulla myös, että resepti on alunperin Pirkan säveltämä. Ite tykkään laittaa tähän sekaan vielä vähän ärjympää chilikastiketta tuon sweet chilin rinnalle, mutta jokainen makunsa mukaan.


(n. 4 annosta)

1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
2 tl paprikajauhetta
3 tomaattia
1 tlk tomaattimurskaa
2 dl kookosmaitoa
1 rkl Thai Sweet Chili -kastiketta
suolaa, mustapippuria
350 g katkarapuja
Maizenaa suurustamiseen
(ruohosipulia)
+ basmatiriisiä

Sulata ja valuta katkaravut. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuutioi tomaatit. Kuumenna öljy paistokasarissa ja kuullota siinä sipulisilput. Sekoita joukkoon paprikajauhe. Lisää tomaattikuutiot ja tomaattimurska. Hauduta kannen alla viisi minuuttia. Kaada joukkoon kookosmaito. Mausta chilikastikkeella, suolalla ja pippurilla. Suurusta kastike Maizenalla sopivaksi. Lisää katkaravut ja kuumenna. Ripottele halutessasi pinnalle ruohosipulia. Tarjoa basmatiriisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti