11. toukokuuta 2009

Syökää kalaa

Meidän taloudessa tykkäillään kalaruuista melkoisen hartaasti, vaikkei tuoretta kalaa raaskikaan ihan turhan usein ostaa. Onneksi on kuitenkin olemassa anteliaat vanhemmat, joiden kalasaaliista liikenee aina vähän meillekin. Viikonlopuksi saatiin aikamoinen satsi anoppikokelaan virvelöimää haukea, josta pyöräytettiin parin päivän sapuskat ja loput laitettiin pakkaseen. Ruisjauhoissa kieritettyjen ja voissa paistettujen kalapalojen ansiosta kyökissämme tuoksuikin kuin mummon kesäkeittiössä konsanaan! Kyllä maistui :) 


Paistettu hauki valmistui pyöräyttämällä haukifileet sitruunapippurilla ja suolalla maustetuissa ruisjauhoissa ja paistamalla fileet sitten voissa pannulla. Syötiin vihersalaatin ja perunamuusin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti