30. tammikuuta 2010

Tofu limonello

Ah ihanaista limonello-pastaa! Tässä taitaa ruoka, johon ei kykene kyllästymään. Samaista pastaa olen valmistanut jo kanasta ja soijasuikaleista, ja nyt oli sitten tofun vuoro. Ketään, joka tätä pastaa on jossain muodossa tehnyt, ei varmaan yllätä se, että tämä oli erinomaisen herkullista myös tofusta valmistettuna. Aamen, ei mulla tähän muuta.

      

n. 300 g tofua
soijakastiketta
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
ripaus cayennepippuria tai chiliä
2 dl ruokakermaa
0,5 rkl kurkumaa
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
2 dl maustamatonta jogurttia
suolaa
parmesaania
tuoretta basilikaa

Paloittele tofu ja pilko sipuli. Ruskista tofukuutiot pannulla öljyssä ja kaada niiden sekaan hieman soijakastiketta. Siirrä tofut hetkeksi pois pannulla ja kuumenna taas loraus öljyä pannussa. Lisää sipuli cayennen kanssa pannulle kuullottumaan. Lisää ruokakerma ja anna porista hetki. Sekoita sitten joukkoon pilkotut valkosipulinkynnet, kurkuma, raastettu inkivääri, sitruunamehu sekä hunaja. Sekoita ja anna kypsyä miedolla lämmöllä. Sekoita lopuksi jogurtti ja tofupalat joukkoon. Mausta maun mukaan suolalla. Tarjoa pastan kanssa ja ripottele annosten päälle parmesania ja tuoretta basilikaa.


      

28. tammikuuta 2010

Tonnikala-sellerisalaatti

Taloudessamme ei taideta syödä mitään muuta apetta yhtä usein ja säännöllisesti kuin tonnikalasalaattia. Hyvin usein päivälliset korvataan ruokaisalla iltapalalla, ja hyvin usein tuon asian ajaa jonkin sortin salaatti. Ja niin, tunaa päätyy salaatin pääainekseksi aina tämän tästä. Pari viikkoa sitten saatiin kuitenkin vakkari-iltapalaan vähän variaatiota, kun Fakta ja Farfalle -blogista löytyi hieman erilainen tunasalaatti. Tosin tekemäni salaatti oli hieman alkuperäistä arkisempi, kun "laadukas tonnikala" vaihtui Rainbown vastaavaan, tuoreet haricot-pavut vihreisiin pakastepapuihin ja kalamata-oliivit tavallisiin vihreisiin oliiveihin. Hyvää yhtä kaikki!

      

n. 1,5 dl sitruunamehua
n. 1,5 dl extra-virgin oliiviöljyä
2 tlk tonnikalaa vedessä
nippu tuoreita haricot-papuja
kourallinen kalamata-oliiveja karkeasti pilkottuina
4 sellerinvartta pilkottuna
2 rkl pieniä kapriksia
2 kukkurallista ruokalusikkaa persiljaa
2 tl sitruunankuoren raastetta
1 rkl raastettua valkosipulia
suolaa
pippuria
sitruunaviipaleita sekä jäävuorisalaattia tarjoiluun
(pecorino-juustoa)

Keitä haricot-papuja noin 3 minuuttia kiehuvassa vedessä. Ota pois ja huuhdo papuja kylmän veden alla. Vispaa isossa kulhossa sitruunamehun joukkoon oliiviöljy. Lisää valkosipuli, persilja ja raastettu sitruunan kuori. Sekoita. Lisää tonnikala (isoina lohkoina), keitetyt pavut, kaprikset, oliivit, selleri ja tonnikala. Kääntele aineksia kastikkeessa ja mausta suolalla sekä pippurilla. Tarjoile sekoitus sitruunaviipaleiden kera jäävuorisalaattikerän lehdillä. Halutessasi voit lisätä päälle vielä hieman pecorinoa.

24. tammikuuta 2010

Feta-kesäkurpitsapallerot

Oi ja voi. Nyt tuli tehtyä ihan laittoman hyvää ruokaa! Nämä feta-kesäkurpitsapallurat ovat ehdottomasti yksi herkuimmista asioista, joita olen lähimenneisyydessä tehnyt. Resepti löytyi Rene Salamanin kirjasta Kreikkalainen keittiö, joka on ollut minulla kirjastosta lainassa jo tovin. Edelleenkään en ole koskaan syönyt autenttista kreikkalaista ruokaa, mutta sepäs ei ole minua estänyt olemasta viime aikoina erityisen viehättynyt nimenomaan kreikkalaisen keittiön antimiin. Pallerot ovat parhaimmillaan vasta paistettuina, rapeapintaisina ja sisältä mukavan pehmeinä ja lämpöisinä. Lisukkeeksi lykkäsin tsatsikia ja kasvisliemessä keitettyä bulguria. Toimii!
 
      

(iso satsi)

 
500 g kesäkurpitsaa
1 sipuli
2 kevätsipulia
1 valkosipulinkynsi
3 viipaletta leipää
2 kananmunaa
200 g fetajuustoa
50 g graviera- tai parmesanjuustoa
3-4 rkl tuoretta tilliä tai 1 tl kuivattua oreganoa
0,75 dl vehnäjauhoja (lisäile tarpeen mukaan)
korppujauhoja
suolaa ja rouhittua mustapippuria

Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Silppua sipulit ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä pannulla, lisää sipulit ja kevätsipulit ja kuullota ne. Lisää valkosipuli ja freesaa vielä hetki. Laita suureen kulhoon kesäkurpitsaraaste, sipuli- ja valkosipuliseos ja sekoita hyvin.

Paahda leipäviipaleet ja poista niistä kuoret. Paloittele leivät ja murenna monitoimikoneella. Lisää murut kesäkurpitsaseokseen munien, murustellun fetan, jauhojen sekä raastetun gravieran tai parmesanin kanssa. Lisää tilli tai oregano sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. Sekoita huolellisesti keskenään. Lisäile jauhoja tarpeen mukaan (huom. itse heitin sekaan jauhoja (sekä vehnä että korppu) ihan mutu-tuntumalla, reippaasti ohjeistettua enemmän, kunnes taikinamassasta tuli kiinteä ja helposti käsiteltävä.)

Ota kukkuraisen ruokalusikallisen verran kesäkurpitsaseosta, pyörittele se palloksi ja paina kevyesti, jotta siitä tulee pihvin muotoinen. Tee loput pihvit samoin. Ripottele pihvien päälle vähän jauhoja. Kuumenna oliiviöljy pannulla ja paista pihvit rapeiksi ja ruskeiksi molemmin puolin.

22. tammikuuta 2010

Pinaattinen linssi-perunacurry

Lempipuuhaani kotikotona käydessäni on rehellinen rötväily kera hömppälehtien. Jouluna tätä aktiviteettia pääsi taas harrastamaan, kun äitimuori oli varannut minulle ison kasan naistenlehtiä ajanvietteeksi. Ja toki niistä lehdistä piti muutamia reseptejä napata omaan talteen! Seuraava resepti löytyi Kauneus&Terveys -lehdestä. Pinaattia, linssejä ja kookosta - ei kuulostanut yhtään hullummalta. Ruoka itse oli sysirumaa, mutta hyvää :)

      

(n. 4 annosta)

600 g kiinteitä perunoita
2,5 rkl vihreää thai-currytahnaa
2 rkl fariinisokeria
4 dl kookosmaitoa
1 dl vettä (laitoin reippaasti enemmän)
1 dl vihreitä linssejä
150 g pakastepinaattia
200 g pakasteherneitä
2 rkl soijakastiketta

Kuori ja paloittele perunat. Kuumenna öljy suuressa kasarissa. Paista currytahnaa ja fariinisokeria hetki öljyssä, varo polttamasta mausteita. Lisää perunat ja jatka paistamista muutama minuutti. Lisää kookosmaito ja vesi, sekoita. Lisää lopuksi linssit. Kypsennä kannen alla hiljalleen 30 minuuttia, lisäile vettä tarpeen mukaan. Lisää pakastekasvikset sekä soijakastike ja jatka kypsentämistä ilman kantta noin 15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.

19. tammikuuta 2010

Katkarapu-feta-pinaattipasta

Arki on lähtenyt loman jälkeen rullaamaan eteenpäin melkoisen vauhdikkaasti, ja sen myötä myös arkipäivien ruokalistoille ovat palanneet nopsakat ja näppärät sapuskat. Feta-pinaattipastaa olen tehnyt monasti, ja se on hyvää, mutta kaipaa joukkoonsa jotain tuomaan protskuja ja ruokaisuutta. Näinpä siis tällä erää mukaan päätyi myös katkarapuja.

Monen muun ruokabloggaajan tavoin sain muutama viikko takaperin testattavaksi Rajamäen maustettuja viinietikoita. Paketista löytyi kolmen eri sortin etikkaa: sitruunavalkoviinietikkaa, yrttivalkoviinietikkaa sekä mustapippuripunaviinietikkaa.  Jälkimmäinen on vielä toistaiseksi korkkaamatta, kun taas sitruunainen versio on ollut kovassa käytössä ja toimivaksi todettu - se on päässyt maustamaan mm. tätä feta-perunasalaattia. Tällaisten valmiiksi maustettujen tuotteiden tarpeellisuuden voi tietysti kyseenalaistaa, vaikkei näiden maussa ole suinkaan ollut mitään valittamista. Yrteillä maustetun valkoviinietikan korkkasin tätä ruokaa varten, eikä yhtään hassumpi ollut sekään.

       

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
150 g tuoretta pinaattia
1 rasia kirsikkatomaatteja
180 g katkarapuja
200 g fetajuustoa
250 g fettuccine -tuorepastaa
reipas loraus oliiviöljyä
1-2 rkl Rajamäen yrttivalkoviinietikkaa
2 rkl sitruunan mehua
tuoretta basilikaa silputtuna
suolaa ja pippuria

Silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Huuhtele ja suikaloi pinaatti ja puolita kirsikkatomaatit. Sulata katkaravut jo etukäteen. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja freesaa siinä sipulit ja valkosipulit. Lisää joukkoon valutettu pinaatti ja kuumenna tovi, mutta älä anna pinaatin lötkistyä liiaksi. Kääntele kirsikkatomaatit joukkoon. Lisää sitten pannulle keitetty pasta, katkaravut sekä fetakuutiot. Kaada koko härdellin joukkoon reilusti oliiviöljyä. Mausta yrttivalkoviinietikalla, sitruunalla, basilikalla sekä suolalla ja pippurilla.

17. tammikuuta 2010

Papu-perunasoselaatikko

Silläkin uhalla, että tulen tässä nyt postanneeksi ruokablogistanian historian kaameimman ruokakuvan, on suorastaan pakko kirjata tämä resepti ylös tänne. Kuvaton postaus olisi ihan kuolettavan ankea, joten koetetaan nyt kestää tämä vähemmän kaunis kuvatus tässä samalla ;) Joistain ruuista on vaan estetiikka kaukana!

Mutta asiaan: koskakohan olin viimeksi syönyt minkään sortin perunasoselaatikkoa? Siitä on täytynyt kulua vuosikausia, muuten en liene olisi näin hervottoman innoissani jostain näinkin arkisesta. Ajatus jonkinlaisen perunasoselådan tekemisestä oli kutenut päässä jo tovin, ja reilu viikko sitten asiassa edettiin ajatuksen tasolta käytännön toteutukseen asti. Laatikon uumeniin päätyi niitä kasviksen jämiä mitä nyt jääkaapissa sillä haavaa sattui olemaan - eli porkkanaa, selleriä ja paprikaa - ja proteiinipuolesta huolehti puolestaan kidneypavut. Tykkäsin lopputuloksesta kovasti; turvallisempaa ja lohduttavampaa ruokaa saa hakea! Nyt kun perunasoselaatikon makuun on taas päässyt vuosien tauon jälkeen, tulen taatusti tekemään tätä jatkossakin eri variaatioin.

      

(4 annosta)

1 kg perunoita
n. 2 dl maitoa
suolaa, voita

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
1 punainen paprika
3 lehtisellerin vartta
1 dl tomaattipyrettä
vettä
1 tlk kidneypapuja
kuivattuja yrttejä, suolaa, pippuria

pinnalle korppujauhoja

Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi pois ja survo perunat esim. perunanuijalla tai sähkövispilällä. Sekoita joukkoon maito ja mausta muusi voinokareella ja suolalla.

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Paloittele porkkanat, sellerit ja paprika. Freesaa sipulit pannulla rasvassa ja lisää sitten sekaan sellerit. Kuullota ja kaada joukkoon porkkanat ja paprikat. Paistele hetki ja sekoita sitten joukkoon tomaattipyre ja kaada pannulle vettä sen verran, että kastikkeen koostumus on sopiva. Anna kiehua hieman kasaan. Kun porkkanat ovat pehmenneet, sekoita kidneypavut joukkon. Jos kastike on tässä vaiheessa liian lirua - kuten minulla oli - suurusta koko homma Maizenalla. Mausta.

Laita voideltun uunivuoan pohjalle puolet perunamuusista. Kaada päälle papu-kasvisseos ja sen päälle taas loput perunamuusista. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä.

13. tammikuuta 2010

Punajuuri-sinihomejuustokeitto ravioleilla

Punajuuri ja sinihomejuusto ovat hykerryttävän herkullinen parivaljakko, mutta jostain syystä ne kuitenkin inspiroivat minua kokkauspuuhiin vain aniharvoin. Punajuuri ylipäätään on siitä jännä, että vaikka periaatteessa pidän siitä, en käytännössä saa raahattua punajuuria kaupan hevi-osastolla kotiin asti kovinkaan usein. Nyt kun kuitenkin kohdalle osui resepti, jossa punajuurta ja sinihomejuustoa on hyödynnetty jossain muussa kuin sen iänikuisen laatikon muodossa, ryhdyin intoa puhkuen sopan valmistukseen. Resepti on peräisin MeNaisten mukana tulleesta kalenterista, ja löytyipä tuo netistäkin. Herkkua! 

       

(4 annosta)

600 g punajuuria
4 perunaa
1 sipuli
1 l kasvislientä
2 valkosipulinkynttä
250 g juustoravioleja
170 g sinihomejuustoa
mustapippuria myllystä
parmesaanijuustoa tai crème fraîchea

Kuori ja raasta punajuuret ja perunat karkeaksi raasteeksi. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä sipuleita muutama minuutti. Lisää raasteet, liha- tai kasvisliemi ja puristetut valkosipulinkynnet. Keitä 20 minuuttia tai kunnes ainekset kypsyvät pehmeiksi. Soseuta keitto tehosekoittajassa tai sauvasekoittajalla. Murusta kuumaan keittoon sinihomejuusto ja lisää pakasteraviolit ja pippuri. Anna keiton kiehahtaa. Vuole kuuman keiton pinnalle kuorimaveitsellä parmesaanijuustoa tai lusikoi nokareet crème fraîchea.

       

10. tammikuuta 2010

Tofua ja kasviksia vietnamilaisittain

Joulun jälkeen löysin itseni kirjakaupasta hiplailemasta alennettuja tai muuten vaan huokean hintaisia keittokirjoja. Mukaan tarttui muutama edullinen opus, joista yksi oli nimeltään Parhaat reseptit - Vietnam. Jouluruokaöverien jälkeen sielu suorastaan huusi jotain ihan muuta kuin jouluruokaa, joten syystäkin aasialaiset reseptit vetivät puoleensa. Kokeiluun laitoin ensimmäiseksi seuraavanlaisen reseptin. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen käytin kanan sijaan tofua, ja jätin mm. soijapavun idut kokonaan pois. Tuli ihan mielettömän hyvää, mikä ei kyllä sinänsä yllättänyt yhtään - olen tätä nykyä nimittäin ihan armottomassa tofu&cashewpähkinäkoukussa.

       

(4 annosta)

500 g tofua
soijakastiketta
2 rkl kookoshiutaleita
80 g cashewpähkinöitä
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
1 pieni punainen paprika
1 pieni vihreä paprika
2 rkl osterikastiketta
1 rkl kalakastiketta
1 tl sokeria
1 tlk ananasta
3 kevätsipulia

Paloittele tofu ja kuumenna liraus öljyä pannulla. Kippaa tofukuutiot pannulle ja ruskista sekoittaen. Kaada joukkoon soijakastiketta ja paistele, kunnes tofut saavat vähän väriä pintaansa. Siirrä syrjään odottamaan.

Paahda kookoshiutaleet pannussa ilman rasvaa vaaleanruskeiksi, laita sitten nekin syrjään hetkeksi. Paahda myös cashewpähkinät.

Silppua sipuli ja valkosipuli. Puhdista ja pese chili, poista siemenet ja silppua chili. Leikkaa paprikat ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna loraus öljyä wokkipannussa ja lisää joukkoon sipuli, valkosipuli ja chili. Paista pari minuuttia sekoittaen. Lisää pannulle tofut, kastikkeet ja sokeri, kuumenna sekoittaen. Sekoita lopuksi joukkoon ananakset ja cashewpähkinät. Ripottele annosten päälle kookoshiutaleita ja silputtua kevätsipulia. Tarjoa basmatiriisin kanssa.

       

7. tammikuuta 2010

Hunaja-seesamikanaa

Toisinaan ihan yksinkertaiset asiat ovat parasta mitä voi olla. Tämä Closet Clooking -blogista löytynyt resepti on niin simppeli, ettei minun tarvinnut mennä omaa kotia pidemmälle ainesten takia, kun inkivääriä ja kanaakin sattui olemaan pakkasessa. Lopputulos oli yllättävän hyvä, tämä sopi jotenkin ihan mielettömän hyvin narskuvan kevätsipulin ja semisti tahmaisen basmatiriisin kanssa pupellettavaksi. Ymmärtääkseni resepti on kiinalaisen keittiön perua, tai ainakin vähintään yrittää olla. Kasvisversion ruuasta saa melko näppärästi vaihtamalla kanan tofuun, miksei toki soijasuikaleistakin onnistuisi. Itse olen ollut äärettömän huono ja nirso lihansyöjä viime aikoina, mutta hyvälaatuista vaaleaa lihaa kelpuutan edelleen satunnaisesti lautaselleni.



(4 annosta)

4 rkl soijakastiketta
4 rkl ananasmehua
1 rkl hunajaa
1 rkl ruskeaa sokeria
2 rkl raastettua inkivääriä
n. 450 g broilerinfileetä suikaleina
2 rkl seesaminsiemeniä
kevätsipulia

Sekoita soijakastike, ananasmehu, hunaja, sokeri, inkivääri ja broilerisuikaleet huolellisesti keskenään pakastepussissa ja anna marinoitua jääkaapissa noin tunnin ajan.
Kuumenna liraus öljyä pannulla, lisää joukkoon broileri marinadeineen ja paistele, kunnes broileri on kypsää ja kastike alkaa paksuuntua. Ripottele kanojen päälle seesaminsiemeniä. Tarjoa basmatiriisin ja silputtujen kevätsipulien kanssa.

5. tammikuuta 2010

Sieni-rucolapasta

Vielä olisi postaamatta tämä yksi ainoa ateria loppuvuoden pikaruokarepertuaarista, jonka jälkeen voikin sitten onnellisesti siirtyä bloggaamaan vain uusia juttuja. Vuoden vaihtuminen on kyllä siitä maaginen juttu, että kaikkiin vanhoihinkin asioihin saa jostain ammennettua ihan uudenlaista potkua ja intoa - kuten ruuanlaittoon. Nyt kuitenkin tosiaan vielä tämä viimevuotinen ruoka kehiin..

Meiralta saamani maustepaketin ylivoimaiseksi lemppariksi taisi nousta ihanainen Mystinen Pohjola -mausteseos, joka sisältää mm. herkkutattia, sinapinsiemeniä, rosmariinia ja karhunlakkaa. Kuulostaa mielestäni jo paperilla vallan huikealta, ja tuoksukin miellyttää minua niin kovin, että maustetta tekisi mieli rouhaista mukaan vähän joka paikkaan! Testasin mausteseosta ensiksi ihan perusasioihin, kuten tuiki tavalliseen sienirisottoon ja -pastaan. Tässä niistä jälkimmäinen, vaikkei kovin kummoinen tai erikoinen resepti olekaan kyseessä.


(kahdelle)

2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
kourallinen kuivattuja kantarelleja
1/2 rasiaa rucolaa
2 dl kuohukermaa
Mystinen Pohjola -mausteseosta, suolaa
parmesania raasteena tai lastuina
+ tuorenauhapastaa sen verran kuin kahdelle katsoo sopivaksi

Turvota kuivatut sienet vedessä. Silppua sipuli ja murskaa valkosipulinkynnet ja kuullota ne voissa pannulla pehmeiksi. Lisää pannulle sienet ja paistele kevyesti. Lisää joukkoon silputtu rucola ja kuumenna nopeasti sekoittaen. Kaada sitten pannulle kerma sekä mausteet. Anna kiehahtaa hieman kasaan. Sekoita keitetty nauhapasta kastikkeen joukkoon ja viimeistele annokset parmesanilla.

2. tammikuuta 2010

Linssi-vuohenjuustocannelonit

Ja kas näin on aika aloittaa ruokavuosi 2010! Viimeiset pari viikkoa ovat kiitäneet ohi valoakin nopeammin, enkä ole oikeastaan juurikaan ehtinyt hengähtää, vaikka lomalla olevinaan olenkin. Ensin tuli jouluhössötykset ja siihen liittyvät oheispuuhastelut, sitten matkustelua vähän joka paikkaan ja pisteenä i:n päälle vielä vuodenvaihteen touhotukset. Kivaa on ollut, mutta olo oli tänä aamuna suhteellisen huojentunut; nyt ei ole vähään aikaan kiire mihinkään eikä minulla tiettävästi ole gradua lukuunottamatta suurempia velvollisuuksia lähiviikkoina. 

Ensimmäistä kertaa pariin viikkoon ehdin tänään myös kokkailla ihan oikeaa ruokaa omassa keittiössä - viime aikoina olen nimittäin hoitanut muonitsemiseni joko toisten ruokapöydässä tai turvautunut puolivalmisteisiin omassa kodissa. Tänään oli kuitenkin ihana aurinkoinen pakkaspäivä, ja minulla vaikka koko päivä aikaa tuhlattavaksi kokkailuun! Mahtava tunne pitkästä aikaa :) Vuoden ensimmäiseksi ateriaksi päätin valmistaa canneloneja, joita teen normaalisti äärettömän harvoin. Se putkiloiden täyttäminen on vaan niin sottaista ja turhauttavaa hommaa, että ryhdyn projektiin vain harvoin ja valikoiden. Tänään oli sekä aikaa että motivaatiota, joten cannelonien tekeminen ei pistänyt edes kiukuttamaan. Täytteeksi päätyi linssejä, meheviä kasviksia sekä vuohenjuustoa, ja cannelonien kanssa saatiin nautiskella juhlista ylijäänyttä punaviiniä. Täydellinen ateria muutenkin liki täydelliselle päivälle!

       Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2010 kaikille blogini lukijoille!

 
Cannelonit matkalla uuniin.

(4 annosta)

24 canneloniputkea

Tomaattikastike

1 sipuli
1 sellerin varsi
1 porkkana
1 tlk kuorittuja kokonaisia tölkkitomaatteja
1 rkl punaista pestoa
suolaa, pippuria, timjamia, oreganoa, sokeria

Täyte
1,5 dl punaisia linssejä
2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli
1 suurehko kesäkurpitsa
1 porkkana
1 punainen paprika
10 aurinkokuivattua tomaattia
1/2 rs rucolaa
1/2 ruukku tuoretta basilikaa
200 g vuohenmaitojuustoa
Aurinkoinen Provence -mausteseosta, suolaa, pippurisekoitusta

Päälle
emmental- ja parmesanraastetta

Tee ensin tomaattikastike. Silppua sipuli, raasta porkkana karkeaksi raasteeksi ja pilko selleri pieniksi kuutioiksi. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota siinä sipulia hetki. Lisää pannulle porkkanat ja sellerit ja freesaa vielä tovi. Kaada pannulle tölkkitomaatit ja pilko tomaatteja vähän pienemmiksi. Mausta kastike punaisella pestolla, suolalla, pippurilla, yrteillä ja sokerilla. Anna hautua hiljalleen 20-30 minuuttia. Lisää tarpeen mukaan vettä.

Valmista täyte sillä välin kun tomaattikastike hautuu. Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna valkosipulinkynnet ja sipuli, raasta kesäkurpitsa ja porkkana karkeaksi raasteeksi ja pilko paprika pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannulla loraus öljyä ja kuullota siinä ensin sipuleita ja lisää sitten loput kasvikset sekaan. Pehmennä kasviksia hetki ja lisää sitten joukkoon pilkotut aurinkokuivatut tomaatit sekä silputtu rucola ja basilika. Sekoita keitetyt linssit joukkoon ja mausta linssi-kasvisseos. Ota pannu pois liedeltä ja anna jäähtyä hetki. Lisää vuohenjuusto nokareina joukkoon ja sekoita.

Täytä canneloniputket linssi-kasvisseoksella ja lado ne voideltuun uunivuokaan. Kaada cannelonien päälle tomattikastike ja ripottele päälle raastettua emmentalia ja parmesania. Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.