18. joulukuuta 2009

Kookoksinen kikherne-kaaliwokki

Minulle käy äärettömän harvoin niin, että en vielä ruokakauppaan astellessanikaan tiedä, mitä ihmettä sitä ruuaksi tekisi. Yleensä suunnittelen ateriat useaksi päiväksi eteenpäin, ja takataskussa on normaalisti liuta reseptejä, jotka odottavat pääsyänsä kokeiluun. Eräs kerta jäin sitten kauppaan haahuilemaan huuli pyöreänä, kun pää löi tyhjää eikä mitään oikein tehnyt mieli. Aikani pähkäiltyäni inspiroiduin sitten loppujen lopuksi kaalista, kookoksesta ja kikherneistä. Kaikki äärimmäisen hienoja raaka-aineita, joten kovin pahasti ei metsään voinut mennä - eikä mentykään. Näitä hatusta vedettyjä ex tempore -ruokia pitäisi harrastaa useamminkin!

          
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
4 jumboherkkusientä
reilun kokoinen pala kaalia
1 keltainen paprika
2 dl kookoskermaa
vettä tai kasvislientä tarpeen mukaan
1 tlk kikherneitä
garam masalaaa
soijakastiketta
kuivattua punaista chiliä
n.150 g nuudeleita

Silppua sipuli, murskaa valkosipulinkynnet ja palottele sienet. Suikaloi kaali ja paprika. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota siinä sipulit. Lisää sienet joukkoon, ruskista. Lisää sitten kaali ja paistele tovi sekoittaen. Kaada sitten pannulle kookoskerma sekä paprikat. Anna muhia miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes kaali on pehmennyt (n. 20-30 minuuttia). Lisää tarpeen mukaan vettä. Lisää lopuksi pannulle kikherneet ja mausteet ja anna hautua vielä hetki. Kääntele lopuksi joukkoon keitetyt nuudelit.

       

14. joulukuuta 2009

Kalanugetit, paprikamajoneesi ja tuliset lohkoperunat

Viikonlopun aikana kaavailin pienessä päässäni, että jonkin sortin nugetteja voisi tehdä mieli kokkailla. Tuli mieleen, josko niitä voisi tehdä kalasta - ja mikseipä voisi, voihan niitä tehdä kanasta ja tofusta ja vaikka sun mistä muustakin. Google ohjasikin minut tämän reseptin luo, eikä aatosta voinut enää sivuuttaa. Eipä sitten enää muuta kuin tuumasta toimeen!

Muunsin hieman reseptin mausteita ja vaihdoin seesaminsiemenet hienoksi raastettuun parmesaniin, mutta muutoin mentiin kutakuinkin alkuperäisen ohjeistuksen mukaisesti. Täytyy sanoa, että tämä oli ehkä paras ruoka, mitä olen koskaan saanut pakasteseistä aikaiseksi. Normaalisti en mitenkään ihan hirveästi pidä pakasteseistä, sen mausta tai hajusta. Nyt kuitenkin maittoi erinomaisen hyvin - eritoten ihanaiseen paprikamajoneesiin dipattuna ;)

Sain tässä taannoin Meiralta superkivan maustepaketin, johon kuului myös Meiran uutuuksia eli hauskoja perunakuorutteita. Pääsin nyt sitten vihdoin tämän aterian yhteydessä kokeilemaan kuorrutteita lohkoperunoihin. Makuna oli tulinen paprika, ja pottuloisista tulikin mukavan rapsakoita ja juuri sopivan polttelevasti tulisia. Ateriakokonaisuus oli kaiken kaikkiaan sangen tuhti - ehkä vähän liiankin tuhti heti näin alkuviikon ateriaksi - mutta pakko myöntää; herkkua oli!

      

Kalanugetit
400 g pakasteseitiä
2 dl kermaviiliä
1 pussi (n. 100 g) perunamuusijauhetta
1 kananmuna
2 rkl limen mehua
suolaa, pippurisekoitusta
Leivitykseen:
korppujauhoja
hienoksi raastettua parmesania
suolaa
Laita kulhoon kermaviili, mausteet, muna, limen mehu ja perunamuusijauhe, sekoita ja anna turvota. Jauha kohmeiseksi sulatettu kala monitoimikoneen tehoterällä pieneksi. Lisää kala muuhun taikinaan ja sekoita hyvin. Muotoile märillä käsillä lihapullan kokoisia pyörylöitä, pyörittele ne parmesan-korppujauhoseoksessa ja painele litteäksi. Paista öljyssä pannulla kauniin ruskeiksi ja rapeiksi.

Paprikamajoneesi (ohje täältä)
3 munan keltuaista
n. 2-3 dl rypsiöljyä
2 rkl grillimaustetta
1/2 punainen paprika

Riko keltuaiset kippoon ja vatkaa ne. Lisää öljyä joukkonon ensin tipoittain ja lopuksi ohuena nauhana, kunnes majoneesin koostumus on sopiva. Lisää sitten joukkoon grillimauste ja erittäin hienoksi silputtu paprika. Anna maustua hetki jääkaapissa.

Lohkoperunat
8 isoa perunaa
0,5 dl öljyä
1 pss (35 g) Meiran perunakuorrutetta (esim. tulinen paprika)

Pese perunat huolellisesti. Leikkaa perunat kuorineen lohkoiksi. Sekoita öljy ja perunakuorrute kulhossa perunalohkojen kanssa. Levitä lohkot uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 °C:ssa noin 45 minuuttia.

        

12. joulukuuta 2009

Paahdettu tomaattikeitto

Kaiken tämän pikkujouluhumun ja muun oheisjuhlinnan keskellä sielu suorastaan huutaa vaihtelun vuoksi jotain kevyttä ja mieluiten kasvispohjaista apetta. Sosekeitto on mitä oivallisin keino taltuttaa pienoista ruokaähkyä ja muutenkin kompensoida sitä pikkujouluherkkujen määrää, jota on onnistunut viime aikoina itseensä ahtamaan. Näin ollen tänään meillä lounaaksi porisikin tomaattisoppaa, jossa tomaatit kävivät kääntymässä uunin puolella ennen kattilaan päätymistään. Paahtamalla saa tavalliseen tomaattikeittoon vähän uutta jännitettä, vaikkei siinä perussopassakaan mitään vikaa sinänsä kyllä ole. Ylipäätään paahdetut kasvikset on yksi parhaimmista jutuista ikinä - aromit pääsevät oikeuksiinsa ja mehevää tulee! Nälkähän tällaisella ruualla ei sinänsä kauaa poissa pysy, joten soppa kannattaa tarjoilla joko alkuruokana, tai vaihtoehtoisesti dippailla keittoon vaikkapa uunituoretta patonkia.

          

(2 annosta)
4 isoa tomaattia
15 kirsikkatomaattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä, suolaa ja pippuria
5 dl kasvislientä
tuoretta basilikaa, sokeria
balsamiviinietikkaa
(ruokakermaa)
fetajuustoa

Leikkaa tomaatit kahtia ja viipaloi sipuli. Asettele tomaatinpuolikkaat, sipuli ja valkosipulinkynnet uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskottele niiden päälle oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria. Paahda 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Kuumenna sitten kasvisliemi kattilassa ja kippaa sekaan paahdetut tomaatit ja sipulit. Keittele 20-30 minuuttia ja soseuta sitten keitto sauvasekoittimella. Laita takaisin liedelle ja kiehauta, mausta basilikalla, sokerilla ja balsamiviinietikalla.  Lisää joukkoon ruokakermaa maun mukaan tasoittamaan makua. Murustele annosten päälle fetajuustoa.

          

10. joulukuuta 2009

Savujuustoinen soijarouhe-makaronilaatikko

Tuossa välissä taisi mennä pari vuotta, kun pidin makaronilaatikkoa umpitylsänä ja niin loppuunkulutettuna ruokana, että kokkailin sitä korkeintaan kerran vuodessa.  Tänä vuonna asiat ovat syystä tai toisesta kuitenkin muuttuneet, ja olen löytänyt makaronilaatikon ihan uudestaan! Makaronilaatikko on lohduttava ja lämmin, tuttu ja turvallinen, ja se sopii erinomaisesti ankeiden ja pimeiden päivien lohturuuaksi. Itse asiassa tällä hetkellä ei juuri muuta tekisikään mieli kokkailla kuin uuniruokia ja keittoja; vuodenajalla näyttää olevan ihan selkeä vaikutus omiin ruokamielihaluihini. Makaronilaatikkoonkaan ei oikein tehnyt mieli lisätä mitään kovin kummoisia jippoja tai uusia juttuja, vaan yksinkertaisuus on tällä hetkellä parasta mitä tiedän. Tässä lootassa ainoa extralisäys on virolainen savujuusto, joka tuo mukavasti uutta potkua muuten niin tuttuun arkiruokaan.

        

(n. 6 annosta)

6 dl tummaa makaronia
1 iso sipuli
jauhelihamaustetta, paprikajauhetta, mustapippuria
2,5 dl soijarouhetta
7 dl maitoa
3 kananmunaa
suolaa ja mustapippuria
n. 100-150 g savusulatejuustoa
korppujauhoja

Keitä makaronit kypsiksi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Silppua sipuli. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja paistele mausteita siinä hetki. Kaada sipulit pannulle ja kuullota. Lisää sitten joukkoon soijarouhe sekä sen verran vettä, että soijarouhe kostuu. Paistele sekoittaen ja lisäillen vettä ja mausteita, kunnes soijarouhe on turvonnut eikä ime enää itseensä vettä.  Vatkaa muna ja maito sekaisin ja mausta. Sekoita keskenään makaronit, soijarouhe-sipulipaistos sekä murusteltu sulatejuusto. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja kaada päälle munamaito. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja paista 200-asteisessa uunissa noin tunti.

6. joulukuuta 2009

Pinaatti-kylmäsavulohipasta

Kylmäsavulohipasta on yksi luottoherkuistani, joka valmistuu käden käänteessä ja joka maistuu aina ja poikkeuksetta yhtä hyvin. Normaalisti se valmistuu klassisesti kermasta, herkkusienistä, sipulista ja kylmäsavulohesta, enkä tuohon komboon ole vielä vuosienkaan jälkeen onnistunut kyllästymään. Tällä kertaa tein kuitenkin öljypohjaisen pastan hieman eri aineksilla. Mulla ei ole oikeastaan tähän mitään muuta sanottavaa kuin omnomnom että olikin taas herkkua, olisin voinut vetää tätä ruokaa pienen saavillisen verran. Ylimääräisellä suolalla ei liiemmin tässä kannata lähteä läträämään, sillä kylmäsavulohi, aurinkokuivatut tomaatit ja maustesekoitukset tuovat jo oman suolaisuutensa ruokaan.

Rattoisaa itsenäisyyspäivää kaikille! Meillä olisikin itsenäisyyspäivän ateriaksi valmistumassa tänään simppelisti lohta ja Hasselbackan perunoita :)



1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 150 g tuoretta pinaattia
150 g kylmäsavulohta
4 aurinkokuivattua tomaattia
n. 200 g fettuccine -tuorepastaa
aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
pippurirouhetta, garlic&pepper -mausteseosta
tuoretta basilikaa

Kuullota silputtua sipulia ja murskattuja valkosipulinkynsiä hetki pannulla öljyssä. Heitä sekaan huuhdeltu ja silputtu pinaatti, freesaa hetki mutta älä anna pinaatin lötkistyä liiaksi. Lisää joukkoon pilkottu kylmäsavulohi, silputut tomaatit sekä keitetty tuorepasta. Lorauta sekaan aurinkokuivattujen tomaattien öljyä ja mausta pippurirouheella ja tuoreella basilikalla.

2. joulukuuta 2009

Linssimureke

Tänään tuli tehtyä jotain niin uutta ja erilaista ruokaa, että raportti tännekin suuntaan on heti paikallaan! Vegemisiä -blogista löytyi nimittäin linssimurekkeen ohje, jota oli suorastaan pakko päästä kokeilemaan. Eipä varmasti koskaan olisi tullut itselleni pieneen mieleenkään, että linsseistäkin voisi väkertää mureketta.. Mielestäni ihan mahtava oivallus; niin arkinen pöperö, mutta kuitenkin ihan uudella twistillä. Toimii!

En omista oikeaoppista murekevuokaa, mutta leipävuoka ajoi kyllä saman asian - jos ei siis välitä siitä, että ulkomuoto on vähän erilainen.



2,5 dl punaisia linssejä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 iso sipuli
3 porkkanaa
2 valkosipulinkynttä
1 tl timjamia
2 kananmunaa

Kiehauta vesi, murenna liemikuutio sekaan ja lisää huuhdotut linssit. Anna kiehua pienellä lämmöllä kannen alla n. 10-15 min. Silppua sipulit ja porkkanat. Kuullota pannulla ja lisää timjami. Kun linssit on keitetty ja kasvisseos paistettu, sekoita ne keskenään. Sekoita mukaan vielä rikotut ja haarukalla vatkatut munat. Laita mureke-/leipävuokaan ja paista 180-asteessa reilu 30 min. Tarjoa esim. perunamuusin kanssa.