28. tammikuuta 2009

Pikkukivaa tomaatista, mozzarellasta ja basilikasta

Tällaistakin materiaalia löytyi kameran kätköistä, kun koitan tässä olla reipas ja tyhjennellä vanhoja juttuja kamerasta ja koneelta. Ei taida tulla näitä muuten blogattua, joten laitan nyt samaan syssyyn niin pääsenpähän sitten näistäkin :) Kaikkihan tietävät, kuinka klassisen maistuvan kolmikon tomaatti, mozzarella ja basilika kimpassa muodostavat - aiheesta ei liene syytä tarinoida sen enempää. Tuota yhdistelmää tulee mulla eniten käytettyä salaattiin sekä esim. patonginpäällisiksi. Tässäpä pari simppeliä esimerkkiä tuon mainion kolmikon hyödyntämiseen.




Tomaatti-mozzarellavartaat. Varrastikuissa kirsikkatomaatteja, mozzarellaa, tuoretta basilikaa ja osassa myös kesäkurpitsaa. Syötiin joskus syksyllä pestokanan kanssa.




Tomaatti-mozzarellasalaatti. Niin klassikko! Päälle loraus oliiviöljyä, ripaus suolaa ja muutama kunnon rouhaisu mustapippuria myllystä.

26. tammikuuta 2009

Sitrus-tofurisotto

Ja sitruunainen teema jatkuu :D Tuossa eräs kerta kirjastossa mukaani tarttui Sanna Miettusen ja Marianne Kiskolan Tofukeittokirja. Tunnistin opuksen, sillä parissa blogissa on siitä puhuttu paljonkin. Oikein mainioksi kirjaksi se osoittautuikin, heti ensisilmäyksellä löytyi vaikka kuinka monta mielenkiintoista reseptiä. Päätin aloittaa tästä reseptistä, koska olen ensinnäkin ihan hillitön risottofani. Toisekseen, tähän sattui nyt näpsäkästi löytymään kaikki aineksetkin kotoa, tofua lukuunottamatta. Ei ollut mitään suurempia odotuksia tämän ruuan suhteen, mutta oli kerrassaan miellyttävän, pirtsakan ja raikkaan makuista! Tykkäsin.


1 pkt maustamatonta tofua

Tofun marinadi
1 sitruunan puristettu mehu
1 limetin puristettu mehu
2 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl hunajaa
2 tk maustepippurirouhetta
1 tl suolaa

Risotto
3 dl risottoriisiä
8 dl kuumaa vettä tai kasvislientä
1 iso sipuli
1 sitruunan mehu
½ sitruunan raastettu kuori
2 tl mustapippurirouhetta
2 rl ruokaöljyä
50 g voita tai margariinia
suolaa tarvittaessa
(2 dl parmesaani- tai pecorinoraastetta)

Kuutioi tofu. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää tofu. Anna marinoitua vähintään muutama tunti, mieluimmin yön yli jääkaapissa.

Pilko sipuli pieneksi. Sulata voi tai margariini ja öljy kuumassa kattilassa. Kun voi on sulanut, lisää kattikaan sipulisilppu ja sekoita minuutin verran. Lisää kattilaan riisi. Kuullota muutama minuutti, kunnes riisistä tulee läpikuultavaa. Muista sekoittaa koko ajan. Lisää sitruunan raastettu kuori ja sitruunamehu. Lisää vettä tai kasvislientä kattilaan koko ajan sekoittaen sitä mukaan kun riisi imee nestettä itseensä. Sekoita koko ajan, jotta riisistä irtoaa tärkkelystä ja siitä tulee risottomaista. Sekoita kiehuvaa risottoa noin 15-20 minuuttia. Lisää vielä marinadista siivilöidyt tofut ja myös marinadi, jos haluat risotosta kosteampaa. Lopuksi lisää vielä varovasti juustoraaste ja pilkotut yrtit. Jos haluat koko ateriasta iloisen keltaisen, voit värjätä riisin kurkumalla.

24. tammikuuta 2009

Pippuritonnikala ja kermainen sitruunapasta

Tällä viikolla on täytynyt kiireen ja paineen alla kehitellä ruuaksi "jotain kivaa" mahdollisimman pikaisesti. Eineksiin en turvaudu, sillä en pidä niistä, mutta kyllä esimerkiksi pakkasaltaan valmis tunapihvi mulle maistuu. Pikaisen pastan kera se istuu kuin nenä päähän sellaisiin päiviin, kun keittiöpuuhailuun ei saa käyttää paljoa aikaa. Idea tähän ruokaan on varastettu pirkkalaisilta. Ja aloinpa ihan näin yhenäkin haluta ihan hillittömästi parilapannua..



(2 annosta)

1 pkt (250 g / 2 kpl) tonnikalapihvejä (pakaste)
öljyä
suolaa
mustapippuria
n. 1 rkl sitruunanmehua
1 rs ( 250 g) fettucine -nauhatuorepastaa
1 dl ruokakermaa
1 kananmuna
1/4 tl suolaa
mustapippuria
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 dl sitruunamelissan lehtiä hienonnettuna

Tarjolle:
parmesaaniraastetta

Sulata tonnikalapihvit pakkauksen ohjeen mukaan ja taputtele kuivaksi talouspaperilla. Kuumenna vesi pastaa varten.Raasta hyvin pestystä sitruunasta kuori. Hienonna sitruunamelissan lehdet. Vatkaa kerma ja muna sekaisin, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon sitruunan kuori ja sitruunamelissasilppu. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Siivilöi kuuma pasta ja kaada takaisin kattilaan. Kaada päälle kermaseos ja sekoita hyvin. Paista pihvit nopeasti kuumalla (parila)pannulla pakkauksen ohjeen mukaan mediumiksi. Ripottele pintaan suolaa sekä rouhi päälle runsaasti mustapippuria. Purista sitruunanpuolikkaasta päälle mehua. Jaa kuuma pasta kahdelle lautaselle ja asettele kummallekin kahtia leikattu tonnikalapihvi ja muutama sitruunamelissan lehti. Tarjoa lisäksi parmesaaniraastetta.

21. tammikuuta 2009

Linssi-kasviskroketit

Vähän aikaa sitten Ihanissa tomaateissa blogattiin varsin mainiolta kuulostavia linssi-kasviskroketteja. Alunperin resepti on Tuulentuvasta. Minunhan piti matkimani perässä, ja viikonloppuna paistelin kroketteja itsekin. Unohdin tosin aivan tyystin ostaa kaupasta vihreitä linssejä, mutta onneksi kotoa löytyvillä punaisilla linsseilläkin pärjäsi. Vaikka ruokahaluni on viime aikoina ollut vähän karkuteillä, niin uskallan silti sanoa, että hyviä oli! Vähän sellaista kouluruokanostalgiaa oli selkeästi ilmassa, mutta siis ainoastaan hyvässä mielessä :)

 
n. 15 krokettia

Krokettitaikina:
1 1/2 dl vihreitä linssejä
1 kasvisliemikuutio
2 porkkanaa
1 iso sipuli
1 iso peruna
1 tl basilikaa
1 tl kirveliä
1-2 tl tahinia
1 rkl makeaa chilikastiketta (tai hyppysellinen vahvaa chiliä)
monta kierrosta mustapippuria
suolaa maun mukaan
1 kananmuna
2 rkl korppujauhetta

Leivittämiseen ja paistamiseen:
1 kananmuna
korppujauhoa
1:1 margariinia/voita ja oliiviöljyä

Keitä huuhdellut linssit kypsiksi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä ohjeen mukaan. Valuta ja anna jäähtyä. Raasta porkkanat, peruna ja sipuli karkeaksi raasteeksi. Ota perunaraaste erilleen ja kuullota porkkana ja sipuli oliiviöljytilkassa. Sekoita keskenään kaikki muut ainekset paitsi perunaraaste, kananmuna ja korppujauho. Laita seos tehosekoittimeen tai käytä sauvasekoitinta ja jauha kunnes massa on suunnilleen tasaista - sattumia saa mieluustikin jäädä. Kaada massa kulhoon ja lisää loput ainekset. Sekoita tasaiseksi ja pyörittele kostutetuin käsin kroketeiksi, jotka pyörität tämän jälkeen ensin hiukan vatkatussa kananmunassa ja sitten korppujauheessa. Paista kohtalaisella lämmöllä, voin ja öljyn seoksessa kullan ruskeiksi ja rapeiksi kroketeiksi. Tarjoa esim. couscousin tai riisin sekä kermaviilikastikkeen (kermaviiliä + sinappikurkkusalaattia + kuivattua sipulia + mustapippuria) kera.
 

17. tammikuuta 2009

Budjettiruokaa kaalista

Tuossa ennen joulua pääsi käymään niin, että kaikenmaailman pikkujouluilujen ja muiden jouluhössötysten vuoksi jouduttiin pienehköön taloudelliseen ahdinkoon. Ennen lomalle lähtöä ja äidin ruokinnan alaiseksi siirtymistä piti koettaa kehitellä ruokaa neljäksi päiväksi mahdollisimman minimaalisella budjetilla. Hetken tuumailtuani päädyin ostamaan kilon kaalia, josta sitten kehittelin kaksi eri ruokaa. Kaalia lukuunottamatta kaikki nämä muut tarpeet löytyivät kotoa, joten vararikolta vältyttiin ja masut saatiin onnellisesti täyteen. Kertakaikkisen kätevä juttu siis tuo kaali :)


Kaali-ohrapata
(n. 4 annosta)
n. 8 dl vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
600 g valkokaalia
2 porkkanaa
2 dl esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita
2 dl soijarouhetta
loraus siirappia
meiramia, mustapippuria, timjamia, suolaa

Suikaloi kaali ja porkkana. Lisää kaali ja ohra kiehuvaan kasvisliemeen ja anna hautua hiljalleen kannen alla puolisen tuntia. Lisää porkkanat ja anna hautua vielä noin 10 minuuttia. Lisää sitten etukäteen turvotetut ja maustetut soijarouheet. Mausta ja anna hautua vielä hetki. Lisää tarvittaessa vettä.



Soijasuikalewokki (lehdestä leikattu possuwokin ohje muunnettu kasvisversioksi)
(n. 4 annosta)

200 g nuudeleita
1 rkl soijakastiketta
2 rkl omenamehua
2 rkl makeaa chilikastiketta
1/2 dl vettä
2 dl soijasuikaleita
2 rkl öljyä
350 g valkokaalia
1 paprika
sipulinvarsia/ruohosipulia (korvasin freesatulla purjolla)
 
Keitä nuudelit. Yhdistä soija, mehu, chilikastike ja vesi. Suikaloi kaali ja paprika. Kuumenna öljy wokissa tai paistinpannulla ja lisää purjo. Lisää turvotetut ja maustetut soijasuikaleet. Kaada pannulle soijaseos ja lisää sitten kaali. Kypsennä pari minuuttia. Nosta kypsät nuudelit ja paprika pannulle ja sekoittele, kunnes ovat kuumentuneet.

14. tammikuuta 2009

Täytetyt broilerirullat yrttikastikkeella

Kovasti tekisi mieli postailla vaan uusia juttuja, mutta kun näistä vanhoistakin täytyisi koettaa päästä eroon.. Tässä siis ateriaa uudenvuodenpäivältä. Kaikenlaiset täytettävät ja rullattavat asiat ovat siitä näpsäköitä, että täytteeksi niihin voi heittää melkein mitä vaan omien mieltymysten/fiiliksen/kaappien sisällön mukaan. Luultavasti hyvää tulee joka tapauksessa :) Meillä tällä kertaa täytteenä pestoa ja aurinkokuivattua tomaattia. Yrttikastikkeen keksin hätäpäissäni lisukkeeksi, kun jotain kostuketta piti taikoa muutoin melko kuivahkoon ateriaan.



Pestolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla täytetyt broilerinfileet

broilerinfileitä
vihreää pestoa
aurinkokuivattuja tomaatteja
suolaa, pippuria

Nuiji broilerinfileet ohuemmiksi ja suolaa ja pippuroi ne. Levitä fileiden päälle pestoa ja silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja. Kääri fileet napakoiksi rulliksi ja kiinnitä cocktailitikuilla. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia, kunnes broileri on kypsää. Leikkaa rullista noin 1 cm:n levyisiä kiekkoja. Tarjoa esim. yrttikastikkeen, tumman riisin ja salaatin kanssa.

Yrttikastike

3 dl kasvislientä
100 g Italian yrtit -tuorejuustoa (Pirkalta löytyy)
halutessa tuoreyrttien jämiä; persiljaa, basilikaa, timjamia
suolaa, pippuria
Maizenaa suurustamiseen

Kiehauta kasvisliemi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Anna juuston sulaa ja lisää yrtit ja mausteet. Keitä hetki ja suurusta kastike lopuksi sopivan paksuiseksi.

12. tammikuuta 2009

Punajuuripihvit ja fetakastike

Taas jääkaapintyhjennysmuonaa, tällä kertaa huutia saivat punajuuret ja perunat, jotka olivatkin majailleet jääkaapin perukoilla vähän turhankin pitkään. Päätin paistella niistä pihvejä, melkeinpä ensimmäisen reseptin mukaan, joka kohdalle osui - eli Ruokamaailman. Punajuuren käsittely on jokseenkin sottaista hommaa aina, mutta niistä tehdyt ruuat ovat yleensä pienen keittiösotkun arvoisia. Pihvien seuralaisena syötiin fetakastiketta, perunoita ja tomaatti-rucolasalaattia.


Punajuuripihvit(n. 12 kpl)

2 (300 g) raakaa punajuurta
3 (200 g) perunaa
1 sipuli
3 munaa
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
paistamiseen öljyä
Kuori ja raasta punajuuret, perunat ja sipuli karkeaksi raasteeksi. Riko munien rakenne ja sekoita raasteiden kanssa sekaisin. Mausta seos. Paista seoksesta ohuita pihvejä ohukaispannulla keskilämmöllä kerran kääntäen.

Fetajuustokastike


1 prk kermaviiliä
100 g fetajuustoa
tuoretta ruohosipulia
mustapippuria

Sekoita kermaviilin joukkoon murusteltu fetajuusto ja silputtu ruohosipuli. Mausta mustapippurilla.

Jäljellejääneet pihvit löysivät illalla tiensä äsken postaamieni yrttisämpylöiden väliin - kas tässä
feta-punajuuriburgeri:


11. tammikuuta 2009

Yrttisämpylät

Olen aikamoinen tuoreyrttihamsteri. Näin talviaikaan ei omalla ikkunalaudalla kasva mitään, joten tuhlailen roposiani aika huoletta kaupan ruukkuyrtteihin, vaikkeivät ne kovin edullisia olekaan. Jälleen kerran jääkaappiin oli kasaantunut parhaat päivänsä nähneitä yrttejä, joiden jäännökset sujautin sämpylätaikinaan. Mukailin tätä ohjetta, valmiin yrttiseoksen vain vaihdoin tuoreisiin ja kuivattuihin yrtteihin. Lopputuloksena oli oikein muhkeita ja maistuvia sämppäreitä :)



25 g hiivaa tai 3 tl kuivahiivaa
2,5 dl vettä
1 rkl siirappia
1 tl suolaa
tuoretta persiljaa ja ruohosipulia, kuivattua timjamia
1 dl kauraleseitä
5 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä tai voisulaa

Sekoita tuorehiiva kädenlämpöiseen taikinanesteeseen tai kuivahiiva jauhoihin. Lisää taikinanesteeseen myös siirappi, suola, yrtit ja leseet. Lisää lähes kaikki jauhot ja vaivaa kimmoisaksi. Lisää lopuksi rasva sekä sen jälkeen vielä jauhoja, jos taikina tuntuu liian pehmeältä. Pehmeästä taikinasta tulee tosin kuohkeampia sämpylöitä. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi, vaivaa sitä sitten hiukan jauhotetulla pöydällä ja muotoile sämpylöiksi.  Anna sämpylöiden kohota liinalla peitettynä. Voit voidella sämpylät munalla tai maidolla ja sirotella niille leseitä. Paista sämpylöitä 225-asteisessa uunissa 10 - 12 min.

10. tammikuuta 2009

Kasvispizza ja kolmen juuston pizza

Jääkaappiin kerääntyneet erinäiset jämäpalat on yleensä helpointa hyötykäyttää joko pyttipannun, wokkiruuan tai pizzan muodossa. Koska oli viikonloppu, pizza tuntui tällä kertaa loogisimmalta vaihtoehdolta. Sen lisäksi olin vielä viikonlopun yksin kotona, enkä itseni takia viitsinyt mitään kovin kummoista kokkailla. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului tosin vain kasvispizzan tekeminen, mutta kun jääkaapissa sattui olemaan peräti kolmea erilaista juustoa, kolmen juuston pizza alkoi yhtä-äkkiä houkuttaa suuresti. Aurajuusto tai joku muu vahvanmakuinen juusto olisi ollut tuohon tosi hyvä, mutta kyllä tuolla mozzarella-emmental-parmesan-kombollakin pärjäsi. Kaloreita toki enemmän kuin laki sallii, mutta ei nyt puhuta siitä :)
Pizzamieltymyksistäni olen jo aiemminkin tarinoinut, mutta siis ohut ja rapea pohja, hyvä tomaattikastike, ohut kerros hyviä täytteitä sekä maistuva juusto ovat mielestäni ne tärkeimmät asiat. Tällä kertaa hyvänoloinen pohjaresepti löytyi Vellipoika -blogista. Pohjasta tulikin mukavan ohut ja napakka. En tosin lukenut ohjeistusta tarpeeksi tarkkaan, sillä tuolla määrällä saikin aikaiseksi kaksi isoa pizzapohjaa.. aivan liikaa syömistä yhdelle pienelle ihmiselle, joten osa taikinasta päätyi pakkaseen, ja lisäksi kasa pizzapaloja odottaa jääkaapissa, että kanssaeläjä palaa kotiin ja päästää ne päiviltään.
 

Pizzapohja kahdelle isolle pizzalle

500 g erikoisvehnäjauhoja
2 tl suolaa
10 g tuorehiivaa
325 ml kädenlämpöistä vettä
leivänmuruja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu suola ja alusta taikinaksi. Anna taikinan levähtää liinan alla 5 minuuttia, jonka jälkeen vaivaa sitä  8-10 minuuttia, kunnes taikina on pehmeää ja venyvää. Jaa taikina kahteen osaan, vaivaa molempia vielä erikseen pari minuuttia ja muotoile palloiksi. Anna taikinapallojen kohota jauhotetun liinan alla puolisen tuntia. Jauhota puhdas työtaso ja nosta toinen tainapallo tasolle. Levitä taikinasta sormilla pyöreä, halkaisijaltaan noin 35-40 cm kokoinen pizzapohja. Tee pohjasta ohut, mutta varo repimästä reikiä taikinaan, jätä reunat paksummiksi. Ripottele leivänmuruja uunipellille ja laita pizzapohja niiden päälle. Toista sama toiselle taikinapallolle. Laita täytteet päälle ja paista 250-asteisessa uunissa n. 7 minuuttia.
Kasvispizza
Täyte
- tomaattikastiketta (ohje alla)
- kesäkurpitsaa
- artisokan sydämiä
- aurinkokuivattua tomaattia
- mustia oliiveja
- kirsikkatomaatteja
- emmental- ja parmesanraastetta
Tomaattikastike
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyrettä
1 rkl vihreää pestoa
2 valkosipulinkynttä
suolaa, pippuria, sokeria

Kumoa tomaattimurska kattilaan. Kuumenna ja lisää joukkoon tomaattipyre, pesto ja murskatut valkosipulinkynnet. Mausta ja anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia.


Kolmen juuston pizza
- tomaattikastiketta (ohje yllä)
- kirsikkatomaatteja
- mozzarellaa siivuina
- emmentalia raastettuna
- parmesania raastettuna
- päälle rucolaa

8. tammikuuta 2009

Kesäkurpitsacurrya ja linssiriisiä

Viime vuoden puolella hipelsin vaikka kuinka monesti kirjakaupassa opusta nimeltään Suuri intialainen keittokirja. Hinta oli kuitenkin vähän turhan suolainen, joten jäin vartomaan, josko se tulisi alennukseen jossain vaiheessa. Viikonloppuna sainkin ilokseni huomata, että alelaariinhaan se oli päättynyt, ja kotiutin kirjan parinkympin hintaan. Oli hieman valinnanvaikeuksia, että mistä reseptistä sitä oikein aloittaisi, mutta päädyin tähän melko simppeliin ruokaan. Kirjassa linssiriisi tarjotaan tosin kurpitsacurryn kanssa, minä taas tein toiselta sivulta löytynyttä kesäkurpitsacurrya. Ruuan ulkonäkö on vähän ruma, maku puolestaan ihan ok, vaikkakin tylsähkö. Lisäkasviksilla tästä olisi saanut ehkä jännemmän.

Intialaisten ruokien kokkailu tulee muuten ylipäätään tosi edulliseksi, jos hankkii kotiin tyypillisimmät intialaiset mausteet. Omani hankin lähes vuosi sitten, ja niillä kokkailen  vielä hamaaseen tulevaisuuteen asti :)



Kesäkurpitsacurry

(4 annosta)

650 g kesäkurpitsaa
2 rkl kasviöljyä
1/2 tl jeeran siemeniä
1/2 tl sinapinsiemeniä
1 sipuli suikaloituna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1/4 tl jauhettua kurkumaa
1/4 tl chilijauhetta
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua jeeraa
1/2 tl suolaa
1 rkl tomaattipyreetä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1,5 dl vettä
1 rkl silputtua tuoretta korianteria
1 tl garam masalaa

Leikkaa kesäkurpitsoista päät pois ja viipaloi tasaisiksi 1 cm:n viipaleiksi. Kuumenna öljy paksupohjaisessa pannussa ja paista jeeran siemeniä ja sinapinsiemeniä, kunnes ne alkavat risahdella. Lisää sipuli ja valkosipuli ja paista 5-6 minuuttia. Lisää kurkuma, chilijauhe, jauhettu korianteri ja jeera sekä suola ja paista 2-3 minuuttia. Lisää kerralla kaikki kurpitsaviipaleet ja paista 5 minuuttia samalla hämmentäen. Sekoita keskenään tomaattimurska ja -pyree ja lisää veden kanssa joukkoon. Anna kiehua kannella peitettynä 10 minuuttia tai kunnes kastike on sopivan sakeaa. Sekoita joukkoon tuore korianteri ja garam masala, kypsennä vielä 5 minuuttia tai kunnes kurpitsa on kypsää.

Linssiriisi
(4-6 annosta)

150 g linssejä
6 dl vettä
1/2 tl jauhettua kurkumaa
50 g murskattua friteerattua sipulia
3 rk vihreää masalatahnaa
muutama silputtu mintun- ja korianterinoksa
suolaa maun mukaan
350 g keitettyä basmatiriisiä
2 rkl gheetä tai voita.

Keitä linssit kurkumalla maustetussa vedessä kypsiksi, mutta älä anna niiden hajota. Valuta. Kääntele linsseihin varovasti sipuli, masalatahna, minttu ja korianteri. Mausta suolalla. Öljyä paksupohjainen pannu ja laita pohjalle puolet keitetystä riisistä tasaiseksi kerrokseksi. Lisää päälle linssit ja peitä lopulla riisillä. Levitä voi nokareina pinnalle, pirskottele hieman vettä päälle ja kuumenna seos höyryäväksi.

6. tammikuuta 2009

Tomaattimarinoitu feta-pastasalaatti

Näin loppiaisen kunniaksi otin asiakseni vähän siivoilla tietokoneen kätköjä, eli lähinnä käydä läpi kaikkea sitä ruokakuvamateriaalia, joka sinne on jäänyt roikkumaan. Tässä yksi perushyvä salaatti, jonka tein joskus viime vuoden puolella. Salaatit ylipäätään jää niin helposti bloggaamatta, kun niissä ei yleensä mitään kummoista ole. Käyttämäni ainekset tähän muistin kyllä, mutta noista määristä en mene ihan takuuseen - ovat siis vain suuntaa-antavia :)


3 dl pastaa
4 aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
0,5 rkl balsamiviinietikkaa
sokeria, suolaa, mustapippuria
1 ruukku tammenlehväsalaattia
pala tuorekurkkua
n. 150 g miniluumutomaatteja
1 avokado
n. 150 g fetajuustoa
pinjansiemeniä

Keitä pasta kypsäksi. Sekoita aurinkokuivatut tomaatit ja niiden öljy, balsamico ja mausteet keskenään. Sekoita öljyseos pastan joukkoon ja anna marinoitua jääkaapissa muutama tunti. Levitä tammenlehväsalaatti tarjoiluvadille ja laita päälle kaikki ainekset paloiteltuina.
(en kuolemaksenikaan muista millaista kastiketta tähän tein..)

4. tammikuuta 2009

Raejuusto-porkkanaohukaiset

Vuosi on hyvä aloittaa kepeähköillä kasvisruuilla joulukuisten syöpöttelyjen jälkeen: tänään valmistui keittiössämme keittoa ja perjantaina paistelin tällaisia ohukaisia Arleenan ohjeella. Näistä tulikin tosi maittavia, eikä tämänkaltaisia arjen näppäriä ja simppeleitä reseptejä voi koskaan olla liikaa. Lisäsin ohjeeseen vähän lisää porkkanaa ja lisäksi ripsautin sekaan vielä hieman valkopippuria, muutoin mentiin alkuperäisen ohjeistuksen mukaan. Näitä teen varmasti uudestaankin!


(noin 20 ohukaista)
2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
2 porkkanaa raastettuna
1 purkki (200 g) raejuustoa
1 muna
1 tl suolaa
(valkopippuria)

Vatkaa maitoon jauhot. Sekoita joukkoon muut aineet. Paista miedolla lämmöllä ohukaispannussa ja rypsiöljyssä.

1. tammikuuta 2009

Uuden vuoden tapakset

Oikein hyvää ja onnellista alkanutta vuotta kaikille! Vuosi vaihtui meillä melkoisen leppoisissa tunnelmissa, kun päätettiin avokin kanssa viettää vaihtoehtoinen vuodenvaihe ihan vaan kotona tapasten, sangrian ja leffojen kera. Vanha vuosi päättyi siis maistuvissa tunnelmissa ja uusi vuosi alkoi suhteellisen freesisti, kun ei ole edes krapulaa synkistyttämässä tätä aurinkoista päivää :)

Vartaita lukuunottamatta kaikki reseptit on Maittavat tapakset -kirjasta. Tuo opus on majaillut meillä muutaman kuukauden, mutta vasta nyt tuli tutustuttua siihen tarkemmin. En tehnyt näin suuria määriä, mutta laitan reseptit tähän nyt alkuperäismuodossaan.




Oliiveja appelsiinin ja sitruunan kera

2 tl fenkolinsiemeniä
2 tl juustokuminansiemeniä
3 dl vihreitä oliiveja
3 dl mustia oliiveja
2 tl raastettua appelsiininkuorta
2 tl raastettua sitruunankuorta
3 silputtua salottisipulia
hyppysellinen jauhettua kanelia
4 rkl valkoviinietikkaa
5 rkl oliiviöljyä
2 rkl appelsiinimehua
1 rkl pilkottua, tuoretta minttua
1 rkl pilkottua, tuoretta persiljaa

Paahda fenkolin- ja juustokuminansiemeniä ilman öljyä pienessä paistinpannussa, kunnes siemenet alkavat poksahdella ja tuoksua. Ravistele pannua paahdettaessa. Ota pannu liedeltä ja anna jäähtyä. Pane oliivit, appelsiini- ja sitruunaraaste, salottisipuli, kaneli sekä paahdetut siemenet kulhoon. Vatkaa eri kulhossa etikka, oliiviöljy, appelsiinimehu, minttu ja persilja. Kaada seos oliivien päälle. Sekoita, peitä ja säilytä jääkaapissa 1-2 vuorokautta ennen tarjoilua.

Valkosipulilla höystetyt katkaravut

1,5 dl oliiviöljyä
4 silputtua valkosipulinkynttä
2 siemenetöntä ja silputtua, tulista chiliä
450 g keitettyjä jättikatkarapuja
2 rkl pilkottua, tuoretta persiljaa
suolaa ja pippuria
(sitruunalohkoja koristeluun)

Kuumenna öljy wokkipannussa miedolla lämmöllä. Lisää valkosipuli sekä chilit ja kypsennä sekoittaen 1-2 minuuttia (kunnes ne ovat pehmeitä mutta eivät tummia). Lisää katkaravut ja vokkaa 2-3 minuuttia, tai kunnes katkaravut ovat kuumentuneet ja peittyneet öljy-valkosipuliseokseen. Kytke liesi pois päältä, lisää pilkottu persilja ja sekoita huolellisesti. Suolaa ja pippuroi maun mukaan.




Pikkuperunoita aiolin kera

450 g pieniä perunoita (käytin pariisinperunoita)
1 rkl pilkottua, tuoretta persiljaa

Aioli:
1 iso, huoneenlämpöinen munankeltuainen
1 rkl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
2 isoa, kuorittua valkosipulinkynttä
5 rkl ekstraneitsytoliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Pane munankeltuainen, etikka, valkosipuli sekä suolaa ja pippuria maun mukaan monitoimikoneeseen, jossa on metalliterä. Sekoita ainekset. Kun kone vielä käy, lisää oliiviöljy hitaasti, ensin tipoittain, ja kun kastike alkaa sakeutua, valuta öljyä hitaasti ja tasaisesti, kunnes kastike on sakeaa ja sileää. Voit vatkata aiolin myös kulhossa. Tätä ruokaa varten aiolin tulisi olla melko ohutta, jotta se peittää perunat. Aioliin voi tarvittaessa sekoittaa 1 ruokalusikallisen vettä, jotta saa oikean koostumuksen.

Pilko perunat sopivan kokoisiksi suupaloiksi ja keitä ne (tai kypsennä pariisinperunat pussin ohjeen mukaan). Siirrä perunat suureen kulhoon. Kun perunat ovat vielä lämpimiä, kaada aiolikastike niiden päälle ja pyörittele perunoita varovasti kastikkeessa. Kastike lisätään lämpimiin perunoihin, jotta valkosipuli imeytyy niihin paremmin. Anna tekeytyä 20 minuuttia, niin perunat marinoituvat kastikkeessa. Siirrä lopuksi perunat ja aioli tarjoiluastiaan. Ripottele päälle persilja sekä suolaa maun mukaan ja tarjoa lämpimänä. Ruoan voi valmistaa myös etukäteen, mutta ota se huoneenlämpöön ennen tarjoilua.




Kana-kasvistikut
broilerinfileitä
kirsikkatomaatteja
keltaista ja vihreää paprikaa
kokonaisia valkosipulinkynsiä

Paloittele broilerinfileet ja marinoi niitä alla olevan ohjeen mukaisesti. Liota pieniä varrastikkuja kylmässä vedessä ja pujota niihin sitten broileripaloja, kokonaisia kirsikkatomaatteja, paprikanpaloja sekä valkosipulinkynsiä. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia, kunnes broilerinpalat ovat kypsyneet.

Marinadi kanalle (Ruokamaailman ohjeella)

2 rkl sitruunamehua

3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä

1 rkl hunajaa

1 tl dijonsinappia

1 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

timjamia, salviaa, tai rosmariinia maun mukaa
(lisäsin vielä chilijauhetta sekä tuoretta persiljaa)


Tämä annos riittää noin 400 grammalle broileria. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Jos haluat, voit lisätä marinadiin vielä silputtuja tuoreita yrttejä tai hiukan kuivattua yrttiä makusi mukaan. Kääntele kokonaiset tai kuutioidut broilerin rintafileet marinadissa ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti.



Chiliherkkusienet

60 g voita
5 rkl oliiviöljyä
1 kg herkkusieniä
4 silputtua valkosipulinkynttä
1 silputtu, tuore punainen chili
1 rkl puristettua sitruunamehua
suolaa ja pippuria
tuoreita persiljanoksia tarjoiluun

Kuumenna voi sekä oliiviöljy suuressa paistinpannussa. Kun voi on sulanut, lisää herkkusienet, valkosipuli ja chili ja paista keskilämmöllä tai miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Sekoita toistuvasti. Sekoita sitten sitruunamehu joukkoon ja mausta suolalla sekä pippurilla. Siirrä tarjoiluastioihin. Koristele persiljanoksilla ja tarjoa heti.




Tomaattileivät

ranskanleivän viipaleita
tomaatteja
valkosipulia halutessasi
oliiviöljyä halutessasi

Hankaa leipäviipaleet mehukkaalla tomaatin puolikkaalla. Jos leipä on tuore ja pehmeä, voit paahtaa sen ensin. Leivän voi haluttaessa maustaa valkosipulilla tai pirskottaa päälle oliiviöljyä.



 
Briejuustoa
Yrttimarinoituja valkosipulinkynsiä
(valmiiksi marinoituja)Punaviiniä ja sangriaa